Conor Oberstin johtama Bright Eyes on elektronisesta syrjähypähtelystään huolimatta pohjimmiltaan folkjuurinen indierockbändi, joka sanoo yhdennentoista albuminsa syntyneen nopeasti. Tätä joutuukin epäilemään osasyyksi levyn häiritseviin tuotantoratkaisuihin.
Avausraita Five Dicen oopperalaulannasta ja pitkin levyä kuuluvasta nopanheitosta koostuva lyhyt kollaasi jää vaille selitystä. Vielä tätäkin enemmän pääasiaa hämärtää Frank Sinatran Suddenly-elokuvan (1954) dialogien toistuva sämpläys.
Purjehdusmatkalla kadonneesta hollantilaisesta taiteilijasta kertova Bas Jan Ader kuvastaa Conor Oberstin kiistatonta tarinanpoimintataitoa. Miellyttävän hillitty All Threes saa laulajavieraaksi Cat Powerin ja hauraan pianovetoisella The Time I Have Leftillä sama tehtävä lankeaa The Nationalin Matt Berningerille.
Hate huipentaa Oberstin monensuuntaisen kriittisyyden listatessaan kaikki vihaamansa profeetat ja uskonnot ja myös nukkumisen kaltaiset arkisemmat asiat. Lopulta vihattavaksi jää enää omasta peilistä tuijottava protestilaulaja.
Tin Soldier Boy päättää ristiriitaisia tunteita herättävän Five Dice, All Threesin siihen mistä kaikki alkoi. Viidellä nopalla pelkkien kolmosten heittäminen on lopulta saavutus, mihin itse albumi ei pysty.
