BUDDY GUY: Bring ´Em In

Arvio julkaistu Soundissa 11/2005.
Kirjoittanut: Jussi Niemi.
Chessin käytetyimpänä studiokitaristina 60-luvun Chicagossa Buddy Guy oppi matkimaan muiden kitaristi-laulajien tyylejä. Se on tuottanut omilla levyillä vaihtelevaa jälkeä, kun hän on toisinaan haksahtanut matkimaan omia oppilaitaankin, kuten Stevie Rayta ja Claptonia, vaikka oma äärimmäisen intohimoinen, sekä laulussa että kitarassa ylärekisteriä suosiva tyyli vakuuttaa paremmin. Mutta vierivä kivi ei sammaloidu: hurja Sweet Tea osoitti Buddyn pystyvän yhä yllättämään.

Arvio

BUDDY GUY
Bring ´Em In
Silvertone

Chessin käytetyimpänä studiokitaristina 60-luvun Chicagossa Buddy Guy oppi matkimaan muiden kitaristi-laulajien tyylejä. Se on tuottanut omilla levyillä vaihtelevaa jälkeä, kun hän on toisinaan haksahtanut matkimaan omia oppilaitaankin, kuten Stevie Rayta ja Claptonia, vaikka oma äärimmäisen intohimoinen, sekä laulussa että kitarassa ylärekisteriä suosiva tyyli vakuuttaa paremmin. Mutta vierivä kivi ei sammaloidu: hurja Sweet Tea osoitti Buddyn pystyvän yhä yllättämään.

Akustisemman Blues Singerin jälkeen Bring ’em In palauttaa sähköt suvereenisti Buddyn onnistuessa yhdistämään kameleonttikykynsä omimpaan otteeseensa. Steve Jordanin maulla tuottama levy ammentaa funkystä Memphis-bluesista ja Stax-soulista Hendrix-psykedeliaakaan unohtamatta. Vieraatkin käyttäytyvät fiksusti valituilla covereilla edukseen. Santana kepittää Screaming Jay Hawkinsin I Put A Spell On Youlla kuin tulessa ja Tracy Chapman sävyttää torvineen hiljaa kiehuvaa Bil Withersin Ain’t No Sunshinea kauniisti.

Mutta Buddy ei jää jalkoihin. Otis Reddingin Got Dreams To Remember -balladi taittuu murhaavasti, oma What Kind Of Woman Is This on funkyn pidättelyn helmi ja monien levyttämä Cut You Loose nostaa hattua Jimille niin, että tukka nousee pystyyn.

Lisää luettavaa