BUDDY GUY: Sweet Tea

Arvio julkaistu Soundissa 08/2001.
Kirjoittanut: Jussi Niemi.
"Done got old/can't do the things I used to do", Buddy laulaa alkajaisiksi intiimillä akustisella soolotulkinnalla edesmenneen Junior Kimbrough'n hyytävän suorasti ihmisen perimmäistä pelkoa käsittelevästä laulusta.

Arvio

BUDDY GUY
Sweet Tea
Silvertone

"Done got old/can't do the things I used to do", Buddy laulaa alkajaisiksi intiimillä akustisella soolotulkinnalla edesmenneen Junior Kimbrough'n hyytävän suorasti ihmisen perimmäistä pelkoa käsittelevästä laulusta. Niin vakuuttavalta kuin lausunto kuulostaakin, se ei pidä paikkaansa soiton ja laulun puolesta. Erittäin sähköinen loppualbumi on niin maanisen hurjaa bluesia, että siihen ei monet nuoret miehet pysty. Eikä siihen ole aikoihin pystynyt Buddy Guykaan.
Buddy on näemmä kuunnellut itse kutakin palavasti innoittaneet Fat Possum -julkaisut tarkkaan ja saanut aivomyrskyn. Tällä Oxford, Mississippissä sijaitsevan pikku studion mukaan nimetyllä ja siellä äänitetyllä levyllä vanha soturi panee asiat kerralla tärkeysjärjestykseen ja antaa palaa niin kuin ne kuuluisat Helvetin koirat olisivat hänen kannoillaan. Kosmisesti kaikuva kitara ulvoo primääristä tuskaa ja laulu kerta kaikkiaan kipunoi. Se, että ohjelmassa on vain yksi uusi originaali muiden numeroiden tullessa Cedell Davisilta, Robert Cagelta, T-Model Fordilta, Lowell Fulsomilta – vanha kunnon funky Tramp – ja etenkin Kimbrough'lta, ei haittaa tippaakaan. Piisit ovat upeita ja käsittely pelkkää asiaa.
Miksaaja/tuottaja Dennis Herringille täydet pisteet. Pieni bändi, jossa mainiosti lätiseviä rumpuja lyö T-Modelin Spam, Jelly Roll Kingsin Sam Carr tai Costellon Attractionsin Pete Thomas, mahtavasti möyrivää bassoa pumppaa Davey Faragher ja kakkoskitaraa riipii Squirrel Nut Zippersin Jim Mathus heittäytyy hommaan hengen vallassa. Jumaliste, näin bluesia pitää soittaa: kuin kyseessä olisi viimeinen tilaisuus! Ja huomatkaa, tämä ei ole paluu Guyn klassisten levyjen sointiin, vaan täysin modernia tykitystä, vaikka äijä samalla ravistelee nuoruutensa Louisianan Lettsworthin plantaasijuuria niin, että multa lentää.
Toivottavasti Sweet Tea, joka on yksi Buddy Guyn kaikkien aikojen parhaista albumeista, osoittautuu laajemmissakin puitteissa päänavaukseksi. Tämän jälkeen on muidenkin kovien nimien vaikea tarjota aitona artikkelina tympeää taitovoimistelua tai kliseepuuroa. 

Lisää luettavaa