GRATEFUL DEAD: Beyond Description (1973-1989)

Arvio julkaistu Soundissa 12/2004.
Kirjoittanut: Petri Silas.
Grateful Deadin perinnössä riittää hallinnoimista. Onneksi "perustuotannon" eli studiolevyjen päivittämisen niin äänellisen laadun kuin bonusmateriaalinkin siivilöinnin osalta on ottanut kontolleen Rhino Records - firma, joka kykenisi varmasti tekemään tyylikkään boksin vaikka Puolikuun tuotannosta.

Arvio

GRATEFUL DEAD
Beyond Description (1973-1989)
Rhino

Grateful Deadin perinnössä riittää hallinnoimista. Onneksi "perustuotannon" eli studiolevyjen päivittämisen niin äänellisen laadun kuin bonusmateriaalinkin siivilöinnin osalta on ottanut kontolleen Rhino Records – firma, joka kykenisi varmasti tekemään tyylikkään boksin vaikka Puolikuun tuotannosta.

Parin vuoden takaisella The Golden Road 1965-1973 -setillään Rhinon neropatit kuljettivat kaikkien jamittelevien rockbändien äidin tarinan alusta suurin piirtein puoleen väliin. Ja kun muistetaan, että kalifornialaisen Grateful Deadin johtohahmo Jerry Garcia kuoli vuonna 1995, on helppo todeta, ettei ainakaan näiden kahden 12-levyisen järkäleen kokoista pakettia enää ole odotettavissa – etenkin kun laatikko sisältää yhtyeen viimeiseksi jääneen studiokiekon Built To Last (1989).

Beyond Description -setin suurin ansio on siinä, miten selvästi se osoittaa Grateful Deadin paitsi luoneen oman maailmansa, myös asuttaneen sitä menestyksellä vuodesta toiseen. Trendit ikkunoiden ulkopuolella tulivat, menivät ja väliin kenties vähän vaikuttivatkin Garcian ja kumppaneiden tekemisiin, mutta solmuvärjätty visio säilyi laimentumattomana. Muuan jääräpäisyyden osoitus oli vuonna 1974 ensi kertaa keikalla kuultu "Wall of Sound" -PA, joka yhtyeen äänimies Owsley "Bear" Stanleyn suunnitelman mukaan peräti 641:stä erillisestä kaiuttimesta koottiin. Eikä vuoden 1978 päätöstä konsertoida kolmena perättäisenä iltana Gizan pyramidin juurellakaan kai ihan tavallisen rockbändin ratkaisuna voida pitää.

Tämän boksin kattaman ajanjakson puitteissa Grateful Dead julkaisi muun muassa albumit Wake of the Flood, Terrapin Station, Blues for Allah ja Dead Set. Viimeksi mainitusta, aivan kuin vuoden 1981 Reckoningistakin, on Beyond Descriptionille kasattu peräti tuplalevy, eli bonusmateriaalia riittää kokonaisen cd:llisen verran. Ja vaikka näiden huippujen vastapainona on myös kehnompia kokonaisuuksia, materiaalin pariin on helppo unohtua ihastelemaan esimerkiksi Mickey Hartin ja Bill Kreutzmannin muodostaman rumpaliakselin työtä.

Jos ihan koko setti ei syystä tai toisesta innosta, kannattaa muistaa, että ainakin The Golden Roadin levyt ilmestyivät boksin julkaisun jälkeen omina yksittäisinä levyinään. Toisaalta, koko Beyond Descriptionin hankinnan puolesta puhuvat ainakin Dennis McNallyn ja kumppaneiden kansivihkomuistelot. 

Lisää luettavaa