GRATEFUL DEAD: Live At The Cow Palace, New Year´s Eve 1976

GRATEFUL DEAD
Live At The Cow Palace, New Year´s Eve 1976
Rhino

Olen tarjonnut Grateful Deadille monta mahdollisuutta ujuttautua tajuntaani. Lukioaikana bändin meininki tuntui löysältä paskalta ja orkesteria seurasi raivostuttavien hippien karavaani kuin hyppykuppalauma langenneen morsiamen laahusta. Lähdin silti katsomaan yhtyeen keikkaa, koska tuttavani väitti sen muuttavan suhtautumistani.

Retken saldo oli käynti basaarilla, josta sai mautonta hippimoskaa ja luonnottoman pieniä tiibetiläisten kalloja, ikuisuuden kestävä keikka, joka ei missään vaiheessa tuntunut ottavan tulta alleen, ja sateinen yö autossa, jonka naapurissa joku huusi joka tunti: ”EVERY-BODY POLKA!” Olimme Wisconsinissa.

Aamulla oli vaikea kaivaa auto mudasta, koska maailmaa rakastavat patukkapäät eivät halunneet lainata köydenpätkää. Koskaan ei kuolleen eläimen lihaa myyvä ketjuravintola ole ollut niin tervetullut näky kuin jätettyämme Milwaukeesta, Madisonista ja Chicagosta jalkautuneiden, peace-merkkien taakse nihilistisen alennustilansa kätkevien huumediilerien sirkuksen taaksemme.

Tämänkin jälkeen olen ajoittain antautunut juttusille Dead-hörhelöiden kanssa ja kuunnellut heidän bootleg-kasettejaan samalla, kun he kertovat Jerryn laskeneen tukkansa alas ja katsoneen juuri heitä. Ilmeisesti bändissä on myös homoeroottinen puoli. Minulle sekään ei kolahtanut. Eikä musiikkikaan ole tehnyt mainittavaa vaikutusta.

Vähän sama olo tulee tätä kolmen cd:n liveä kuunnellessa. Äänenlaatu on vain aivan eri luokkaa. Välillä pari hyvää improvisaatiopätkää, mutta jotenkin se viimeinen transsivaihde ei koskaan mene kosmiseen pyllysilmään. Aika monta todella urpolta kuulostavaa coveria, ja yksi todella onnistunut (Not Fade Away). Jokunen aika hyvä oma teos, kuten Sugar Magnolias ja Scarlet Begonias, ja todella monta, joita ei enää muista levyn loputtua.

Itselleni lähimmäksi relevanssia tämä orkesteri taisi rämpiä vuonna 1970 julkaistulla Workingman’s Dead -levyllä.