Håkan Hellström ei ole noussut Ruotsin kiinnostavimmaksi popartistiksi vähitellen, vaan mies teki sen heti vuosikymmenen takaisella, elämäniloa pursuavalla Känn ingen sorg för mig Göteborg -debyytillään, joka sai kotimaassaan hyvän vastaanoton ja levisi vähitellen onneksi naapurimaihinkin. Albumiin on rakastunut lähes jokainen sen kuullut tuntemani popharrastaja, jolla ei ole antipatioita ruotsin kieltä kohtaan.
Jo debyytillään Hellström viitoitti soolomateriaalinsa perustyylin määrätietoisesti. Vallattoman hyväntuulinen, mutta pohjavireeltään haikea, niin brittipoppiin kuin souliinkin nojaava musiikki haki silloin ja hakee edelleen kaltaistaan. Håkanin soundi on samaan aikaan kotikutoinen ja viimeistelemätön sekä ylväs ja suureellinen. Kaiken kruunaa Håkanin upea – mutta ei missään nimessä teknisesti puhdas – ja tunnistettava lauluääni.
Tekstien tankkaaminen kansivihkosta kannattaa, sillä Håkan on harvinaisen kiinnostava sanoittaja. Esimerkiksi poimittakoon vaikka säkeistö ”Vid protesfabrikens stängsel/la du din hand på min axel/och sa att livet var något enkelt/men jag kunde inte hålla med dig”, jossa yhdistyvät oivaltavuus ja koskettavuus upeasti.
2 steg från paradise on Håkanin kuudes sooloalbumi ja nousee laadullisesti aivan kärjen tuntumaan, niin erinomaisesta biisinipusta on kyse. Jag vet vilket dy hon varit i on musertavan haikea balladi ja Dom där jag kommer från vallattomaksi yltyvä lattarirockrenkutus. Hurmaava on myös pa-pa-pappa-da-rallattelulla etenevä Man måste dö några gånger innan man kan leva.
Håkanin musiikissa parasta on luontevuus ja pakottomuus. Tässäkään albumissa ei haise minkäänlainen rutiinisuoritus. Ei ole epäilystäkään siitä, että näiden laulujen syntymisen taustalla olisi mikään muu tarve kuin silkka luomisen halu. Tämä on sielukasta musiikkia jos mikä.
Håkan Hellström vastaili heikosti ruotsia osaavan toimittajan kysymyksiin heikolla englannillaan.
Soolourasi alkoi kymmenen vuotta sitten. Oliko vaikea uskaltautua sooloartistiksi?
– Kyllä, se oli erittäin suuri askel minulle. Siihen aikaan Göteborgissa ei juuri kukaan esiintynyt omalla nimellään, vaan kaikilla oli bändi, joten se vaati rohkeutta. Tunsin oloni hyvin epävarmaksi, mutta debyytin saaman rohkaisevan palautteen jälkeen oli helpompaa jatkaa.
Kun nyt kuuntelee debyyttiäsi, kuulostaa siltä, että sinulla on alusta asti ollut hyvin selkeä ja johdonmukainen tyyli?
– En ole ajatellut asiaa kovin tietoisesti, mutta siinä on varmasti perää. Edelleenkin teen musiikkia samat esikuvat mielessä kuin aloittaessani. Teini-iästä lähtien olen rakastanut The Jamia, The Smithsiä, Stax-kamaa, northern soulia ja uutta aaltoa.
Millainen on suosiosi Ruotsin ulkopuolella?
– Keikkailen paljon Tanskassa, Norjassa ja jonkin verran myös Suomessa. En pidä sitä sinänsä kovin tärkeänä urani kannalta, se on pikemminkin kuin hieno bonus. Etenkin kun en alussa uskonut, että Göteborgin ulkopuolella ketään kiinnostaisi musiikkini.
Kuvailistko meille heikosti ruotsia osaaville mistä laulusi kertovat?
– Useimmat lauluni kertovat rakkaudesta sen monissa eri muodoissa. Rakkaudesta ja välittämisestä, ihmisten hämmennyksestä ja eskapismista.
Mikä Göteborgissa on parasta ja inspiroivinta?
– Itse asiassa se ei ole kovinkaan inspiroiva kaupunki. Eihän täällä juuri mitään tapahdu. Mutta ehkä juuri se onkin inspiroivaa, se pakottaa sinut käyttämään mielikuvitustasi.
– Göteborgissa parasta ovat äärettömän ystävälliset ja sosiaaliset ihmiset. Täällä saat juttuseuraa aina, jos sitä haluat.
Teksti: MIKKO MERILÄINEN
