Livelevyissä on se vika, että ne harvoin yltävät lähellekään aidon konserttitilanteen tunnelmaa. Fiilis on hieman samankaltainen kuin olisi katsomassa upeaa elokuvaa, mutta kuulisi pelkän ääniraidan.
Silti joskus vastaan tulee myös levyjä, jotka tavoittavat keikkatilanteen aidon hurmoksen ja riemun. Ismo Alangon 33⅓ – Kolmannesvuosisata taiteilijaelämää on juuri tällainen levy.
Täysin autenttisesta livealbumista sen kohdalla ei voi kuitenkaan puhua. Paahteisen rockluolan sijaan tuplalevy on äänitetty studio-olosuhteissa elävän yleisön edessä. Mutta ketäpä moinen triviaaliseikka harmittaisi, sillä Alangon uutuus on yksi vuoden herkullisimmista ja monipuolisimmista suomalaisen rockmusiikin runsaudensarvista.
Kappalemateriaali on – arvatenkin – ensiluokkaista. Soundit ovat kirkkaat ja Alanko on yhtyeensä kanssa hurjassa vireessä. Alkuperäissovituksille ollaan melko uskollisia, mutta kokoonpanon piinkova ammattitaito on suonut tilaa pikkutarkoille ja leikitteleville nyansseille. Tulkinnat ovat kautta linjan briljantteja. Kaiken kruunaa Alangon karismaa ja voimaa uhkuva baritoni.
Levyn 29 kappaletta on koottu tasaisesti Alangon uran varrelta. Mukana ovat lähes kaikki Hassisen Koneen, Sielun Veljien ja Alangon soolouran aikaisten kokoonpanojen tunnetuimmista biiseistä. Ainoastaan Sielun Veljien maanisimmat vedot loistavat poissaolollaan.
Liikkeelle on lähdetty selvästi best of -hengessä. Albumia voikin ajatella livelevyn ohella puhtaasti kokoelmana.
Mistä idea livelevyn tekemiseen lähti, Ismo Alanko?
– Livelevy tuntui hyvältä tavalta juhlistaa tulevaa konserttikiertuetta. En ole juuri tehnyt vastaavanlaisia kiertueita aiemmin ja siksi tämä tuntui jotenkin erikoislaatuiselta tapaukselta. Alun perin nauhoitteet oli tarkoitus julkaista Maailmanlopun sushibaarin (2013) erikoisversiolla, mutta levy-yhtiön mielestä materiaali oli niin hyvää ja sitä oli niin paljon, että oli järkevämpää julkaista biisit ihan omana levynään. Sehän on myös reilumpaa faneja kohtaan, ettei samaa levyä täydy ostaa kahteen kertaan. Lisäksi nykyinen bändini on ollut omasta mielestäni niin helvetin kovassa vedossa, että halusin ehdottomasti tuoda saman livemeiningin myös levylle.
Miten tärkeää sinulle on varioida kappaleitasi livetilanteissa?
– Se vähän vaihtelee. Minusta on tärkeää, että jokainen kokoonpano löytää sellaisen oman näköisensä version kustakin kappaleesta. Haluan ylipäänsä bändiini sellaisia muusikoita, joilla on selkeä oma tyyli. En siis sellaisia tyyppejä, jotka soittavat niin kuin minä sanon. Siksi versioista tulee jokaisen kokoonpanon kanssa pakostakin erilaisia. Tämän livelevyn kohdalla lähdimme selkeästi liikkeelle kappaleiden alkuperäisversioista. Emme halunneet tehdä sovituksista tieten tahtoen erilaisia. Biisit lähtivät kuitenkin treenien ja keikkojen myötä elämään omaa elämäänsä, mutta kuten sanoin, se ei ollut itsetarkoituksellista.
Kuunteletko itse livelevyjä?
– Silloin kun olin musiikin kuuntelun suhteen herkässä iässä, niin mulla oli joitain todella tärkeitä livelevyjä. Esimerkiksi Bob Marley & The Wailersin Live! (1975) ja David Bowien Stage (1978) olivat sellaisia. Nykyään kaikkea musiikkia on niin helvetisti tarjolla, ettei enää oikein jaksa keskittyä. Nick Cave and the Bad Seedsin Live Seedsiä (1993) kuuntelen edelleen silloin tällöin. Se on mielestäni kaikkien aikojen kovin livelevy.
Mistä tunnistaa onnistuneen livelevyn?
– Studiossahan lopputulosta voidaan hinkata ja manipuloida ihan loputtomasti. Livetilanteessa kaikki on huomattavasti herkempää, koska homman pitää yksinkertaisesti toimia saman tien. Mutta silloin kun kaikki todella toimii, on käsillä oikeasti jotain ainutkertaista ja taianomaista. Yhtäkkiä tulee vain sellainen hurmoksellinen tunne siitä, että koko maailmankaikkeus on yhtä. Tuntuu kuin musiikki vyöryisi vääjäämättömällä tavalla yleisön päälle. Ne hetket ovat ihan täydellisiä. Omasta mielestäni tavoitimme tällä uudella levyllä ainakin ajoittain tuon saman tunnelman.
Teksti: Ville Hartikainen
