Levyarvio: Onnellisen maan masentuneet asukkaat – Ismo Alanko kysyy uutuudellaan vaikeita kysymyksiä

Ismo Alanko
Minä halusin olla niin kuin Beethoven
Fullsteam

Ismo Alanko totesi lähes kolme vuosikymmentä sitten, kuinka nopeasti vast’ikään puusta pudonnut Suomi teknistyi ja omaksui hassutkin kansainväliset trendit. Kaikki kävi kuitenkin niin äkkiä, että maailman onnellisimmaksi rankatun maan kansalaisista tuli lopulta ennätyksellisen masentuneita. Tästä hämmentävästä ristiriidasta kehkeytyi Alangon uuden albumin punainen lanka.

Musiikillisilla ambitioillaan perinteiseen rock-ilmaisuun välillä reiluakin etäisyyttä ottaneen Alangon fokus on nyt tiukasti ytimessä. Käsillä on albumi, jolla villisti räimivän kitaran piiskaama adrenaliinitsunami muistuttaa Hassisen Koneen ja Sielun Veljien varhaisilla keikoilla koetusta hurmiosta. Tällä kertaa äänitilaa täyttävät Alangon lisäksi vain Apocalypticassa vaikuttavan Mikko Sirénin raskasiskuiset rummut ja Artturi Tairan syntsat, ohjelmointi ja taustalaulu.

Käsillä on albumi, jolla villisti räimivän kitaran piiskaama adrenaliinitsunami muistuttaa Hassisen Koneen ja Sielun Veljien varhaisilla keikoilla koetusta hurmiosta.

Kaiken tieltään raivaava Suomarssi on levyn shokeeraava alkuräjähdys ja päättämättömän avuttomuuden riivaavan nykyihmisen kuvauksesta käyvä Voi ei! väläyttää Sirénin painavien ensilyöntien perään silmäniskullisen Ramonesia. Transsioletettu tanssi on hillitöntä dancea, Ukkosenjumala Rauni raskasta metallia ja Vihaan Kalevalaa päivitettyä punkraivoa. Orjantappurakruunu-balladi kysyy puolestaan levyn tärkeimmän kysymyksen: osaatko olla tänään ihminen?

Enemmän hymypoikaa kuin Sielun Veljien Suomi-Finland -albumilta (1988) katsovaa lihapäätä muistuttavan kantensa takana Minä halusin olla niin kuin Beethoven on suoraviivainen ja väkevä rocklevy.