JOLLY JUMPERS: Fantom Zone

JOLLY JUMPERS
Fantom Zone
Tug Records

Jolly Jumpersin tapauksessa juurevuus, alkukantaisuus ja muuttumattomuus on totuttu liittämään sumeilematta aitouteen. Yltiöpäistä alkuperäisyyden mystifiointia välttääkseen Fantom Zonea on syytä lähestyä kahdesta näkökulmasta. Primitiivistä tenhoa suosiva teos on ennen kaikkea dokumentti tästä ajasta, studiotekninen luomus, joka saa voimaa efektointia kaihtamattomasta miksauksesta ja paikoittaisista runolaulusampleista. Kitarapedaaleihin on säädetty vintage-ajattelun mukaisesti uskottavat pörinät psykedeelisiä ulottuvuuksia unohtamatta. Toisaalta on olemassa musiikin muotokieli, ajaton idea, joka on periaatteessa toisinnettavissa puitteista riippumatta.  

Fantom Zone on monessakin mielessä jatko-osa edeltäjälleen, hienolle Mobile Babylonille (2006). Ymmärrettävää sikäli, että saihan yhtyeen johtohahmo Petri Hannus uudesta kitaristista Arimatti Jutilasta myös biisintekokumppanin. Edeltäjäänsä verrattuna uutuus on astetta bluesmaisempi, vähemmän biisivetoinen, kokonaisuutena voimansa paljastava teos. Levyn simppeleihin ideoihin pohjautuvat kappaleet elävät entistä vahvemmista tulkinnallisista kontrasteista ja hienovaraisiin kehittelyihin nojaavista sovituksista, joissa hyödynnetään tehokkaasti kokonaisuutta värittäviä instrumentaatioita. I Feel Powerin raskas neilyoungmainen runttaus kevenee yllättäen ilmaantuvien melodikan ja kellopelin myötä. Rhythm Of Fear maadoitetaan hienosti Pekko Käpin jouhikolla.

Vaikka Fantom Zonea kuunnellessa kieltäytyisi kuvittelemasta romanttisia menneisyyden kuvia, sen muotokieli puhuttelee. Toistoon ja ytimekkääseen kerrontaan nojaava, levollisesti hengittävä äänimassa saa kehon ja mielen reagoimaan, kunhan sille uskaltaa antautua – ja vaikka merkitys jäisikin ikuisesti tiedostamattomiin.

 

Jolly Jumpersin kitaristi Arimatti Jutila, miten näet Fantom Zonen suhteessa edelliseen, ylistettyyn Mobile Babylon -levyynne?
– Mielestäni levy on monessakin mielessä loogista jatkoa Mobile Babylonille. Tarkoitus oli kuitenkin levittää entistä enemmän tunnepalettia, niin että raskaat kohdat soivat entistäkin raskaammin ja että herkissä kohdissa se melkein hajoaa käsin.
– Jolly Jumpers tietää kokemuksestaan sen, mitä se tekee ja mitä se osaa. Periaatteessa levy tehtiin samalla tavalla kuin edellinenkin. Minä ja Hannus tehtiin biisit, treenattiin ne bändin kanssa ja mentiin studioon nauhoittamaan. Miehitys oli myös sama tuottajaa ja levynkansien tekijää myöten. 

Jolly Jumpers on toiminut jo pitkään ja sitä voi hyvällä syyllä kutsua kulttibändiksi. Mitä saavutettavaa ja tavoiteltavaa yhtyeellä vielä on?
– Jos kulttibändinä olemisella tarkoitetaan alhaista levymyyntiä, niin se ei ole tarkoitus, mutta jos sillä viitataan fanien lähes uskonnolliseen suhtautumiseen meihin, niin se kyllä lämmittää mieltä. Juttelimme yhtyeen kanssa siitä, että jokaisen levyn tekeminen käy kerta kerralta vaikeammaksi. Uuden levyn täytyy olla edellistä parempi, eihän tässä olisi muuten mitään järkeä. Saavutettavaa on siis erityisesti taiteellisella puolella.
– Itselläni olisi kova halu saada homma pyörimään myös ulkomailla. Jos sen saisi toimimaan ulkomailla vaikka samassa mittakaavassa kuin Suomessa, olisin todella tyytyväinen.

Yhtyeenne musiikki pohjautuu yksinkertaisiin ja juureviin peruselementteihin. Missä vaiheessa tiedätte, että tekeillä on ehta Jolly Jumpers -kappale?
– Kyllä sen huomaa jo hyvin varhaisessa vaiheessa, onko biiseissä ainesta Jolly Jumpers -biisiksi. Tällä kertaa huteja tuli huomattavan vähän. Edellistä levyä tehtäessä meillä oli varmaan kolmen levyllisen verran materiaalia mistä valita.
– Olennainen elementti Jolly Jumpersin musiikissa on biisin hypnoottisuus – se, että musiikki vie tiloihin. Sehän on alkuperäinen syy, miksi musiikkia on ylipäänsä tehty.

Sinulla on monipuolista soittotaustaa erilaisissa kitarayhtyeissä. Onko Jolly Jumpersissa soittaminen vaikuttanut uudella tavalla kitaransoittamiseesi?

– On. Sen voisi kiteyttää siten, että tässä yhtyeessä kitara ei ole niinkään se soitin, vaan koko bändi. Kitaroilla on tarkoitus luoda harmoniaa ja voimaa kokonaissointiin, eikä siinä ole sijaa itsensä korostamiselle ja egoiluille.