JONNA TERVOMAA: Halo

Laulajilla tyyliksi nimitetään usein sitä, mikä todellisuudessa on maneeri. Jonna Tervomaan tyyli on se, ettei hänen laulussaan ole mitään maneeria. Toisaalta, keikoilla Jonnan harvinaislaatuisesta luonnollisuudesta ja hyvästä bändistä hurmaantuneena, joudun pitkin hampain sanomaan, että hänen neljäs albuminsa kärsii tyylin puutteesta.

Syytä penkoessa huomio kiinnittyy siihen yllättävään tosiasiaan, että sävelmät ovat yhä pääasiassa lainatavaraa. Tähti on tehnyt kaikki sanoitukset ja ne toimivat oikein hyvin, mutta sävellykset ovat muilta. Tosin samoilta lauluntekijöiltä, jotka ennenkin ovat Jonnalle säveltäneet. Siis Egotripin Knipiltä ja Mikki Kausteelta sekä Markus Nordenstrengiltä. Älkää käsittäkö väärin: kaikki ovat tehneet hyvää työtä, ja todennäköisesti tilaustyötä vasiten Jonnalle. Ohjelmasta ei silti löydy yhtään sellaista selvää killeriä kuin Nordenstrengin säveltämä Yhtä en saa viiden vuoden takaisella Neljä seinää -albumilla.

Ironista tässä on se, että levyn vaikuttavimmaksi lauluksi kohoaa verkkainen Varjoenkeli, jonka vähän villeleinosmaista haikeaa mystisyyttä Miikka Paatelaisen vieno steel-kitara hienosti alleviivaa. Biisi on nimittäin se ainoa kokonaan Jonnan kirjoittama laulu. Olisikohan esteenä enemmälle omalle tuotannolle liian kova itsekritiikki?

Ja onhan bändin liideri Jussi Jaakonaho, jonka kitarointi aina livenä kielii keskitasoa kehittyneemmästä näkemyksestä. Jaakonahon keppi murahteleekin makoisan matalalta Toisen kanssa -kappaleessa, mutta se on hänen ja Jonnan ainokainen yhteissävelmä. 22-Pistepirkon kanssa oppirahojaan tyylikkäästi maksanut Jussi on tuottanut levyn oudon kohteliaasti. Rohkeammat sointiratkaisut – enkä tarkoita mielikuvituksettomia konerytmejä – ja moniulotteisempi miksaus olisivat tuoneet Haloon kaivattua persoonallisuutta ja särmää.

Varjoenkelin perässä levyn parhaimmistoa edustavat Kausteen rauhallisesti intiimi, turhan varovasti jousilla ehostettu Kylmä joki ja Tommi Vikstenin kohtalokkaasti kansanlaulumainen Viimeinen erinomainen mies, jonka tempo myös on hitaampaa osastoa. Knipin Kuuleeko kukaan on mukava "The Beatles goes twang"-viritelmä ja surumielinen Vielä kun kaikki on paikallaan hyötyy säveltäjänsä Nordenstrengin "Neil Young"-harpusta. Siskoissa on siisti kertosäe ja metka kitarasoolo, mutta muuten se liippaa turhan liki Vilkkumaan tonttia. Sinnepäin ei kannata lähteä hiiviskelemään.

Halo ei ole huono levy. Se vain ei lunasta sitä potentiaalia, jota olen Jonnan keikoilla todistanut ja jonka kuvittelin realisoituvan neljännessä erässä selkeästi enemmän.