JONNA TERVOMAA: Parempi loppu

JONNA TERVOMAA
Parempi loppu
Mercury

Soundin emeritus-kriitikko Jussi Niemi nosti Jonna Tervomaan Halo-levyn (2004) kohokohdaksi artistin ainoan oman sävellyksen Varjoenkeli ja pohdiskeli, että onkohan esteenä enemmälle omatuotannolle liian kova itsekritiikki.

Olisikohan Tervomaa tutkiskellut Niemen profeetallisia sanoja sisimmässään? Fakta nimittäin on, että vanhat biisintekijä-apumiehet ovat saaneet jäädä ja Parempi loppu koostuu enimmäkseen Tervomaa-Jaakonaho -parivaljakon kappaleista. Halosta on liki kolme vuotta – pitkä aika Suomessa – ja jutuista päätellen paperiarkkeja rutisteltu, joten uutuuden täytyy olla jonkinlainen murroskauden levy.

Tekijälle itselleen näin varmaan on, kuulijalle asia ei niinkään välity. Biisit ovat kelpo työtä, joskin todelliset huiput ovat harvassa. Viisaasti artisti ei ole heittänyt kaikkea entistä romukoppaan: yhtyeessäkin on tapahtunut miehistönvaihdoksia, mutta pitkäaikainen luottomies ja matkan varrella omintakeiseksi tuottajavelhoksi kasvanut Jussi Jaakonaho on jäljellä keskeisessä roolissa, ja hyvä niin.

Tasavahva joskin välillä melko värittömäksi jäävä materiaali kaipaa värikylläisiä sovituksia ja niitä myös saadaan. Tasan kello kymmenen onnistuu yhdistämään herkän kauniin, kansanlaulumaisen alun toimivaan paisutukseen. Jalanjäljet-biisissä bändin iso sointi on saanut hyvän esillepanon ja Tervomaan sanaton laulu saattaa Jaakonahon kitarasoolon hienoon pääöslentoon. Kaiken se kärsii kulkee pasuunan siivittämänä kuin toisessa ajassa ja Sammuttakaa kaikki valot nousee loppua kohti huimaksi kliimaksiksi, jossa Jaakonahon efektoitu kitara kairaa itselleen aukon tanakan rytmiryhmän seasta.

Tervomaa on ottanut haltuunsa aiempaa enemmän työvälineitä ja saanut aikaan kovasti itsensä kuuloisen albumin. Silti kiitos kuuluu koko joukkueelle.