JONNA TERVOMAA: Neljä seinää

JONNA TERVOMAA
Neljä seinää
Mercury

Jonnan toisella rockalbumilla on kaikki vielä paremmin kohdallaan kuin mihin hän ja yhtyeensä ylsivät esikoisellaan. Eikä se viime vuonna ilmestynyt levykään paha ollut, joskin hieman tasapainoton. Muistan yhden jos toisenkin kriittisen ihmisen olleen sulaa vahaa tuolloin. Syystäkin.
Mutta nyt rävähtää sitten oikein kunnolla. Neljä seinää -levyn vahvuus on sen hienoissa popmelodioissa, lukuisissa idioottivarmoissa kertosäkeissä plus biisien vaihtelevuudessa. Materiaalia ei voi moittia tylsän tasapaksuksi. Enpä paljon ennustajanlahjoja tarvitse, kun veikkaan, että tämän albumin biiseistä moni tulee soimaan radioissa ahkeraan. Ja sama juttu oman cd-lukijani kanssa.
Jokseenkin myyty olen muun muassa Jonnan vahvasti tulkitsemasta ja jyrkkääkin kontrastia sisältävästä Lempi pehmentää pään -biisistä. Ah, mikä vokaali! Heti sen perään ladataan nopeasti särisevä ja sykkivä jotenkin donhuonomainen Ilonpilaaja. Sitä seuraa niinikään nopeahko Juhlapäivä, jossa on puolestaan jotain YUP-yhtyeeseen viittaavaa sävytystä.
Valitsemani kolmen biisin rypäs on albumin keskivaiheilla. Toisaalta voisi puhua kahdentoista biisin loppuun asti kantavasta putkesta. Ei täydellisestä, mutta rennon varmasta otteesta, jota kuunnellessa ei tee kipeää, pikemminkin päinvastoin.