KYLIE: X

Arvio julkaistu Soundissa 12/2007.
Kirjoittanut: MIKKO MERILÄINEN.

Toisinaan kannattaa nakata romukoppaan ylevät periaatteet siitä, kuinka artistin täytyy olla musiikillisesti luova ja yön pikkutunteina punaviinilasiin itkien suurta musiikkia pusertava hahmo. Ei muuta kuin levy soittimeen ja jalalla koreasti. Siihen tarkoitukseen ei tänä vuonna ilmestynyt montakaan yhtä hyvää albumia kuin X.

Arvio

KYLIE
X
Parlophone

Toisinaan kannattaa nakata romukoppaan ylevät periaatteet siitä, kuinka artistin täytyy olla musiikillisesti luova ja yön pikkutunteina punaviinilasiin itkien suurta musiikkia pusertava hahmo. Ei muuta kuin levy soittimeen ja jalalla koreasti. Siihen tarkoitukseen ei tänä vuonna ilmestynyt montakaan yhtä hyvää albumia kuin X.

Kylie Minoguen matka australialaisesta saippuaoopperatähdestä maailmanlaajuiseksi poptähdeksi ja seksisymboliksi on ollut pitkä. 80-luvulla hän esiintyi viattomana naapurintyttönä laulellen I Should Be So Luckyn kaltaisia, suurimmaksi osaksi sietämättömiä roskapoprallatuksia. 90-luvulla hän irrottautui hömppätehtaana tunnetusta Stock, Aitken & Waterman -tuottajakolmikosta ja alkoi pyrkiä kohti rohkeampaa linjaa – mihin kuului myös seksuaalisuuden korostaminen. Ratkaisevaa lisäuskottavuutta toi duetoiminen Nick Caven kanssa Where The Wild Roses Grow -hitillä 90-luvun puolivälissä.

Uusi nousu alkoi vuosituhannen vaihteessa Spinning Around- ja Can’t Get You Out Of My Head -hittien myötä. Alku-uraa leimannut arvostus ja taiteellisten arvojen vähättely oli tässä vaiheessa hiljennyt, ja arvioissa ylistettiin Kylien uudistumiskykyä. Australiassa ja Euroopassa Kylie oli supertähti jo aiemmin, mutta ensimmäisen kerran hän onnistui saavuttamaan merkittävää suosiota myös Yhdysvalloissa.

Kolme vuotta on kulunut Kylien edellisestä albumista Body Language. Välillä hän ehti kamppailla rintasyövän kanssa. Sen huomioon ottaen olisi ollut mahdollista, että sairauden pysäyttämänä pian nelikymppinen Kylie olisi tehnyt täyskäännöksen syvällisemmän materiaalin pariin. Sen sijaan X on todellinen tyhjäpäisyyden riemuvoitto. Laajan tuottaja- ja säveltäjäjoukkion kanssa kasattu albumi on hengästyttävä, kerrasta kiinni takertuvien pophittien täyttämä kolmevarttinen. Krediittilistoista löytyvät muun muassa ruotsalainen supertuottajaduo Bloodshy & Avant sekä Robbie Williamsin (entinen) oikea käsi Guy Chambers. 

Värikkäästi räiskyvä soundimaailma istuu tähän päivään täydellisesti. 80-luku on läsnä nostalgisina syntikkasoundeina, mutta levy ei onneksi jää vellomaan kasarifiilistelyyn. Modernin ja usein tuoreenkin kuuloisen levystä tekee rohkeasti äänillä ja tehosteilla leikittelevä tuotanto. Parhaimmillaan levyn kuplivista äänistä nousee yhtä innostavia elämyksiä kuin länsinaapurimme The Knifen kaltaisista moderneista elektrobändeistä. Speakerphonessa ja kaikkein friikeimmältä soundaavassa Nu-di-tyssä jopa Kylie itse häipyy toissijaiseksi biittien ja kurnutusten taakse.

Kertosäkeet lyödään pöytään nopeasti, esimerkiksi pumppaavassa Like A Drugissa ei juuri muuta olekaan. Harvoin kuulee yhtä suloisen pehmeästi lausuttua ”drug”- tai ”rock”-sanaa! Heart Beat Rock matkii kulmikkaasti funkkaavaa Neptunes-soundia, ja Sensitized sämplää hauskalla tavalla Serge Gainsbourgin Bonnie & Clydea.

X on planeetan parhaalla osaamisella tehty aikalaispastissi, joka yhdistää niin Britneyn, Madonnan, kuin Justinin vetoavimpia puolia. Tyhjäpäisyys korostuu sanoituksissa, joissa aivan kuin Kylien henkilökohtaisten vaikeuksien vastapainoksi ei sanota mitään merkityksellistä. Tekstit ovat lähinnä idioottimaisesti riimiteltyjä latteuksia, joissa kiusoitellaan kuulijaa pikkutuhmuuksilla.

Neuroottinen hauskanpito taukoaa ainoastaan levyn päättävän Cosmicin ajaksi, jossa sanoituksiinkin murtuu aavistuksenomaisia viittauksia elämän vaikeuksiin. Se onkin levyn selkein huti. Paremman päätöksen saa lataamalla cd:n multimediaosion kautta bonusraidan Rippin’ Up The Disco.

Tietysti voi arvostella sitä tosiasiaa, että tälläkin albumilla Kylien rooli on olla lähinnä supertuottajien taikoman musiikin päälle liimatut kiinteät reidet, sillä hänen edukseen ei voi laskea edes erityisen vaikuttavaa tai erottuvaa lauluääntä (vaikkakin Kylien robottimaisen tunnekylmä ääni on parhaimmillaan todella tehokas). Kannattaa kuitenkin muistaa, että popmusiikkia on aina tehtailtu tähtien esitettäväksi. Ei Motown-levytyksiäkään halveksuta laulajien vähäisen taiteellisen osallistumisen vuoksi, vaan niitä juhlitaan näkemyksellisten säveltäjien, soittajien ja tuottajien takia. Samoin kriteerein X voidaan lukea nykyaikaisen popmusiikin aateliin.

Lisää luettavaa