KYLIE: Aphrodite

Arvio julkaistu Soundissa 8/2010.
Kirjoittanut: Asko Kauppinen.

Neljänä vuosikymmenenä Ison-Britan­nian albumilistan paalupaikalle pyrähtänyt Kylie asettuu yhdennellätoista täyspitkällään vankasti tanssilattialle, joka on kannatellut häntä syrjähyppyä tai kahta lukuun ottamatta jo 22 vuotta.

Arvio

KYLIE
Aphrodite
Parlophone

Neljänä vuosikymmenenä Ison-Britan­nian albumilistan paalupaikalle pyrähtänyt Kylie asettuu yhdennellätoista täyspitkällään vankasti tanssilattialle, joka on kannatellut häntä syrjähyppyä tai kahta lukuun ottamatta jo 22 vuotta. Ekstaattinen ja pehmeän ambientti, kahdessa vuosikymmenessä ajattomaksi urautunut tanssittava pop on itsetietoinen valinta aikana, joka kaataa raja-aitoja nopeammin kuin niitä pystytetään. Madonnan ja Gwen Stefanin kaltaisten aikalaisten korvina kannuksensa hankkinut Stuart Price on muovannut levyn, jonka purkaminen on yhtä turhaa kuin auringonsäteiden laskeminen.

Aphroditen tyylien ja tunteiden skaala on hallitun vaatimaton: luvassa ei ole stailattua funkia à la Body Language (2003) saati X:n (2007) steroideilla terästettyä electro-irtokarkkia. Closer ja Illusion voisivat olla pumpullaan tempoa laskeville kollegoille kliimakseja, mutta Aphroditella ne ovat upottavia suvantoja, jotka ovat vaihteen päässä euforisesta All The Lovers -singlestä. 42-vuotiaan Kylien nasaali, paikoin julkean seksikkääksi heittäytyvä ääni on yhtä leikkisä kuin I Should Be Luckylla (1987), kenties kertaluokkaa tyylikkäämpi mutta sitenkin yhtä paljastava kuin leggingsit nunnankaavun alla.

“What’s the point of livin’ if you don’t take a chance,” Kylie kysyy Better Than Todaylla. Hän ei arvatenkaan puhu musiikista.

Lisää luettavaa