Jo 35-vuotias kanadalaisyhtye on parhaimmillaan vuosikausiin. On toki pyhäinhäväistys sanoa näin, koska yhtyeen musiikillinen keskushahmo Piggy (Denis D’Amour) kuoli jo 2005. Mies sai Dan Mongrainista seuraajan, ja ”Chewyn” toinen levy onkin kerrassaan loistava.
Yhtyeen mieltää välittömästi Voivodiksi, vaikka kappalemateriaali on uusien tyyppien käsialaa – myös basisti Dominique ”Rocky” Laroche on uusi. Tämä kokoonpano julkaisi pari vuotta sitten kohtuullista kiimaa aiheuttaneen Post Society -ep:n, jolla yhtye tuntui pitkän romuluisemman kauden jälkeen palailevan progressiivisemman ilmaisun pariin. Post Society viittaili loistavaan Nothingfaceen (1989), ja The Wake vie ajatukset bändin progeimpaan eepokseen The Outer Limitsiin (1993). Tätä suuntausta voi vain syleillä!
Levyllä on runsaasti elementtejä, jotka rikastavat biisien erikoislaatuisen vinksahtanutta tunnelmaa.
Outer Limitsin jälkeen vallan ottaneesta punkinkatkuisesta sci-fi-thrashista progressiivisempaan ilmaisuun paluu tarkoittaa runsaampaa melodisuutta, monisäikeisempiä ja mielenkiintoisempia biisejä sekä huolellisempaa esillepanoa. Levyllä on runsaasti elementtejä, jotka rikastavat biisien erikoislaatuisen vinksahtanutta tunnelmaa. Jokusista orkestraatioistakin huolimatta The Wake on selkeästi bändilevy: Michel ”Away” Langevinin jyhkeän kulmikkaat groovet pitävät tiukasti yhtä Rockyn todella mureiden bassolinjojen kanssa. Chewyn erinomaiset riffit ja leadit sekä Denis ”Snake” Bélangerin tarttuvat laulumelodiat ovat silti levyn kantavat perustukset.
Kitaroiden uudet tuulet ovat erilaisuudestaan huolimatta täyttä Voivodia leimallisine riitasointuineen ja rytmityksineen. Chewyn tatsi ja melodiataju on kuitenkin tuonut mielenkiintoisen tuoreen vireen kappaleisiin. Edelleen persoonallinen, mutta jälleen vahvasti melodinen laulu ankkuroi ilmaisun Voivodin historiaan.
Sinällään on erikoista, että The Wake on niinkin hyvä ja tuore kuin se on; yhtyehän tuntuu lähinnä peilaavan menneisyytensä suosituinta vaihetta. Minkäänlaista uudelleenlämmittelyn tai kosiskelun tuntua albumista ei löydä, sillä jääräpäisen kamelin tavoin omaehtoinen yhtye on vain palannut sille lähteelle, mistä juomalla se löysi psykedeelisimmät – ja parhaat – trippinsä.
