VOIVOD: Voivod

VOIVOD
Voivod
Chophouse

Jason Newstedin metallisiin uutispalveluihin antamien viimeaikaisten lausuntojen perusteella ei ole täysin selvää, onko miehen pesti Voivodissa yhtyeen siunaus tai kirous. Yhtyeen nimeä kantava kymmenes studioalbumi on takaisin ruotuun palanneen vokalisti Snaken ensimmäinen levytys Voivodin riveissä kymmeneen vuoteen, mikä varmasti herättää kiinnostusta vanhoissa diggareissa – kuten myös entisen Metallica-basistin liittyminen kieroutuneiden kanadalaisten riveihin.

Voivod on aina ollut yksi mättömetallin persoonallisimmista ilmestyksistä, mikä on ollut samalla yhtyeen valtti ja heikkous. Kun yhtye yritti 90-luvulla monikansalliselle merkille levyttäessään suoristaa ja keventää ilmaisuaan, oli lopputuloksena vain vanhojen fanien menetys – valtavirtakuluttajalle Voivod oli edelleen liian kimurantti. Eikä ole vaikea ennustaa Piggyn persoonallisen kitaroinnin ja omintakeisten viritysten sekä Awayn kulmikkaan ja kääntyilevän rumputyöskentelyn kuulostavan uudellakin albumilla kovin vieraalta modernille metallipäälle.

Voivodilla nelikko yhdistelee onnistuneesti vanhempia kieroilujaan 1990-luvun alun kaupallisempaan ilmaisuun, eikä ajan patina kuulu kuin Snaken paikoitellen melko ponnettomasta tulkinnasta. Ensimmäisten kuuntelukertojen jälkeen Voivod kuulostaa pettymykseltä, mutta salakavalasti levy koukuttaa kuulijan palaamaan sen pauloihin kerta toisensa perään. Silti Voivodille on vaikea ennustaa suosiota muiden kuin yhtyeeseen jo langenneiden piirissä. Ryhmän maailmaan pääseminen kun vaatii aikaa, mitä ihmisiltä ei hektisessä nyky-yhteiskunnassa tunnu löytyvän.