Levyarvio: Vihdoin pois The Big Fourin varjoista? Overkill on entistäkin vihaisempi, nopeampi ja raskaampi

Overkill
The Wings Of War
Nuclear Blast

Jo yli 30 vuotta thrashia takonut Overkill on viimeiset kymmenen vuotta nauttinut uutta kultakautta, johon suurena osasyynä oli Immortalisista (2007) asti bändissä soittaneen rumpali Ron Lipnickin tuoma lisäenergia. Lipnickin lähdettyä bändistä viime levyn jälkeen kävi mielessä jäisikö bändin uusi kukoistus siihen. Huolet kuitenkin osoittautuvat turhiksi heti ensimmäisen biisin Last Man Standingin industrial-henkisen intron antaessa tilaa uudelle rumpalille Jason Bittnerille.

Levyn biisit ovat edeltäjiäänkin nopeampia, raskaampia ja vihaisempia. Tällainen raa’an energian ja draivin taso on jo yhdeksänteentoista täyspitkäänsä ehtineelle bändille aika harvinaista, mutta myös biisit ovat onnistuneet täydellisesti. Tyylillä ja säästellen käytetyt industrial-soundit tuovat Last Man Standingin kaltaisiin biiseihin sopivasti lisää potkua ja (hed) p.e.:n Suffaa muistuttava Bat Shit Crazy todistaa, että bändi kehittyy edelleen myös melodisesti ja sävellyksellisesti.

Overkill on aina jäänyt thrashin big fourin varjoon, mutta The Wings Of Warin perusteella ansaitsee se vuonna 2019 paikan samalta tasolta. Uusi levy on parasta Overkillia vähintäänkin sitten Horrorscopen (1991).