NEGATIVE: Anorectic

NEGATIVE
Anorectic
GB Fam

Pystypäin omaa värikästä linjaansa vetävä Negative on saapunut kolmannen pitkäsoiton merkkipaalulle. Uransa alussa pelkäksi teinityttöjen päiväuneksi leimattu yhtye on sinnikkyydellään onnistunut voittamaan puolelleen laajan ja yllättävän monipuolisen kannattajakunnan. Kun Jonne Aaronin ja kumppaneiden dramaattiselle rock-hedonismille alkoivat lämmetä myös tyttärien äidit ja isit, oli selvää, ettei Negative jää pelkäksi paikalliseksi tähdenlennoksi. Bändin musiikki kelpaa nykyään myös karvaranteisten ”radiocity-jäärien” soittolistoille ja jäähallien taukoviihteeksi, joten todelliselle kansansuosiolle ei ole enää suuria esteitä.

Hypätäkseen Nightwishin ja Lordin seuraksi suosion seuraavalle tasolle Negative tarvitsee kuitenkin todellisen iskusävelmän. Sitä Anorectic-levy ei valitettavasti tarjoa. Kun yhtye on aiempien albumiensa tueksi pystynyt laskemaan vesille koukkusävelmän toisensa jälkeen, ei Anorecticin ensisinkku Planet Of The Sunista siihen ole. Vaikka kappale on varsin onnistunut, puuttuu siitä todelliseen voimasoittoon vaadittava simppeliys.

Hieman sama tauti on läsnä koko levyn ajan. Anorectic on Negativen aiempaan tuotantoon verrattuna karhea ja raskas, mutta samanaikaisesti myös moneen suuntaan kimpoileva ja liiankin kunnianhimoinen. Kenties pientä teemallista kokonaisuutta hakeakseen yhtye on sijoittanut muutamien kappaleiden väliin lyhyitä puheosuuksia. Se on ratkaisu, joka on osoittanut toimivuutensa sekä Tarantinon soundtrackeilla että Guns N’ Rosesin Use Your Illusion II -levyllä. Negativen tapauksessa siitä kuitenkin jää hieman päälle liimattu fiilis.

Vaikka Anorecticia voi luonnehtia hieman hittiköyhäksi, on kyseessä kappaleiltaan selvästi yhtyeen laadukkain levy. Täydellisiä rimanalituksia sille ei ole mahtunut lainkaan ja muutamassa parhaassa on selkeitä klassikon aineksia. Erityisen koskettava on A Song For The Broken Hearted, joka paitsi sävellyksensä myös tekstinsä puolesta tuo mieleen uransa alkuvaiheessa olevan Aerosmithin. Ehkä siksi, että biisin taustalla kulkeva kosketinkuvio liippaa hieman liian läheltä Dream Onia. Mainittu kappale on Negativen uran hienoin teos. Korniuden välttävien, mutta samalla viiltävien ja elämää suurempien rock-balladien sorvaaminen on koko popmusiikin kentän vaikein laji. Kysykää vaikka W. Axl Roselta.

Toivottavasti Anorectic osoittautuu vastoin oletuksiani Negativen lopulliseksi matkalipuksi kohti kansainvälistä mainetta. Maailman stadioneita kiertävien museonäyttelyiden sekaan mahtuisi vallan hyvin yksi suomalainen riikinkukkoretkue.