PEPE DELUXE: Spare Time Machine

Spare Time Machine on oivaltava sanaleikki. Levy on aikakone, mutta Pepe Deluxé ei vaikuta kiinnostuneelta lineaarisesta historiankirjoituksesta, matkoista vuosikymmeniin ja paikkoihin. "Vapaa-ajan" voi ajatella viittaavan paitsi James Spectrumin ja JA-Jazzin harrastuksiin, myös niihin epämuodollisiin keksintöihin ja käänteisiin, joiden merkitys nykymusiikille ei ole ilmeinen. Yleisradion vuoden 1952 olympialaisiin teettämä kuusikanavainen UTV-652-mikseri, jonka kaksikko hiljan hankki, ei ole äänitetyn musiikin historiaa ravistellut innovaatio, eikä Commodore 64 -tietokoneen syntetisaattori ole musiikkimaailman tunnetuin instrumentti, mutta sen kaltaiset välineet luovat Spare Time Machinen viitekehyksen.

Vaikka Pepe Deluxé on luopunut sampleista sitten juhlitun Super Sound -debyytin (1998), sen historiallinen ulottuvuus on syventynyt ja monimutkaistunut entisestään. Siinä missä samplet tavallaan ankkuroivat musiikin suoraan alkuperäisääneen – sen ajallisuuteen, paikallisuuteen ja yllätyksellisiin ominaisuuksiin – Pepe Deluxén aikakone lähestyy eilistä toisenlaisin keinoin. Spare Time Machine luonnostelee tulevaisuushorisontin paitsi laajakatseisesta moniaineksisuudesta myös studiolaitteistosta, efekteistä, syntetisaattoreista ja keksinnöistä, joille kaksikko antaa uuden elämän. Pepe Deluxé on todennäköisesti innostunut Joe Meekistä, Lee "Scratch" Perrystä, Phil Spectorista ja Brian Wilsonista muista kuin puhtaasti musikaalisista syistä. Spectrum kirjoittikin osuvasti Beatmag-lehden vuoden 2005 viimeisessä kolumnissa, että hänen ryhmänsä on kiinnostuneempi äänestä kuin "musikaalisista arvoista", ja Spare Time Machine puoltaa värikylläisyydessään näkökulmaa.

Super Soundin ja Beatituden (2003) tavoin levy on funky mutta huomattavasti rönsyilevämpi ja vähemmän grooven ohjaama tai kappaleisiin keskittyvä kuin edeltäjänsä. Vaikka Marko Nyberg, Teppo Mäkynen ja kumppanit kuulostaisivat kuinka tunnistettavilta tahansa, ilmavaa levyä luonnehtii ennen kaikkea odottamattomuus ja paikantumisesta kieltäytyminen. Arkeologit eivät suoranaisesti ammenna psykedeliasta, progressiivisesta rockista tai ns. maailman musiikeista, sillä se, mikä kuulostaa erehdyttävästi viittaukselta tai jopa pastissilta, on Spare Time Machinen puitteissa jotakin huomattavasti kiehtovampaa. Se on yllätyksellisyyttä, ennakkoluulottomuutta ja rakkautta ennenkuulumattomaan.