PEPE DELUXE: Beatitude

En tiedä, johtuuko Beatituden varaukseton sointi DJ Slown lähdöstä vai keski-ikäistymisestä, mutta Pepe Deluxe kuulostaa tasapainoiselta, itsevarmalta ja rauhalliselta. Tottakai Salami Fever -single säksättävine kitaroineen ja wah-scratcheineen on hikinen kokemus, mutta Beatitudella kuullaan myös vokaalisamplen ympärille sovitettu Ask For A Kiss, Girl! sekä tangokuningas Antti Raiskin tähdittämä Black Cadillac, loistavia kukin. Nämä kappaleet täydennettynä Lying Peacefullyn ja finaalin kaltaisilla raidoilla muodostavat hämmästyttävän levyn rungon.

Beatitude ei kuulosta millään muotoa retrolta tai lämpiä sisäänpäin. Tässä on juureva, teeskentelemätön rytmilevy vailla vertaa ja vertailukohtia, eikä se oikeastaan ole turhan orjallinen edes rytmin suhteen, mikä on hatunnoston arvoinen suoritus suomalaiselta Pepe Deluxelta – James Spectrumilta ja Ja-Jazzilta sekä muilta soittajilta.

Ja muita soittajia levyllä riittää: Beatitude on rumpujen, kitaroiden ja jousien vuoropuhelua, samplejen ja soitinten – ja kaikki on tuotettu huolella muttei mauttomuuksiin asti. Pepe Deluxe on aina ollut hauska ja ennakkoluuloton kombo, josta näyttää kasvaneen myös romanttinen ja entistä sielukkaampi.

Uusista horisonteista huolimatta Beatitude on Super Soundin (1999) tavoin miellyttävä kuuntelukokemus. Lapsellisen kekseliäs ja oivaltava laulukirja nojaa perinteisiin elementteihin ja palvoo hyviä aihioita, keksii pyörän yhä uudelleen. Mutta tuottajan näkökulmasta levyllä tapahtuu paljon enemmän: etenkin rauhallisemmilla sävellyksillä avarat sovitukset ja elokuvamaiset äänimaailmat tarjoavat laadukkaille kappaleille oikeutuksen.

Yhtyeellä ei olisi täydellistä kappaletta ilman täydellistä biittiä, mutta tekstuuri ei enää määrittele Pepe Deluxen seuraavaa askelta. It's The Sounds That Hold It Together, kansilehti tietää, mutta kokonaisuus tulee ensin, ja First Goodbyen viimeisillä iskuilla se sulkeutuu omin ehdoin.