ROD STEWART: Reason To Believe: The Complete Mercury Studio Recordings

ROD STEWART
Reason To Believe: The Complete Mercury Studio Recordings
Mercury

Skotlannin jalkapallomaajoukkuetta ja pitkäsäärisiä blondeja rakastava Rod Stewart oli 70-luvun alussa yksi Britannian suurimmista rocktähdistä, todellinen pubirockarien kuningas. Steve Marriottin jätettyä The Small Faces -yhtyeen Rod The Mod lauloi viiden vuoden ajan The Facesin keulakuvana ja samanaikaisesti polkaisi käyntiin menestyksekkään soolouran. Tämä kolmen cd:n kansio tuo yhteen raspikurkun viisi ensimmäistä sooloalbumia muutamalla lisäraidalla jatkettuna.

Näistä soololevyistä ensimmäinen, Britanniassa An Old Raincoat Won't Ever Let You Down – ja Yhdysvalloissa The Rod Stewart Album -nimellä tunnettu kiihkeä ja herkkä kokonaisuus, ilmestyi syksyllä 1969 ja viimeinen sekä vähäisin, väsynyt ja epätasainen Smiler yli kahden vuoden tauon jälkeen syksyllä 1974. Niiden väliin mahtuivat debyyttiä itsevarmempi Gasoline Alley sekä Every Picture Tells A Story – sekä Never A Dull Moment -albumien muodostama klassikkopari.

Rod Stewartin taiteellisena kulta-aikanaan levyttämän musiikin muoto oli hyvin lähellä akustisen ja sähköisen yhdistävää klassista Rollari-rockia, johon mausteet tulivat useimmiten folkin ja countryn suunnalta. Rodilla oli taustallaan pirunmoinen bändi, jossa soitti lähipiirin miehiä Jeff Beckin yhtyeestä ja The Facesista, ja mies itse oli aivan pahuksenmoinen tulkitsija – intensiivinen, uskottava ja kaiken lisäksi toivoton romantikko. Aikakauden omista klassikoista komeimpia ovat muun muassa Man Of Constant Sorrow, Lady Day, Maggie May, You Wear It Well ja kolmen ensimmäisen albumin nimikappaleet.

Vähintään yhtä merkityksellisiä Rodin maineen kannalta ovat hänen erinomaiset tulkintansa joskus hyvinkin tutuista klassikoista, kuten Street Fighting Man, Dirty Old Town, It's All Over Now, Reason To Believe, ällistyttävän intensiivinen (I Know) I'm Losing You ja Jimi Hendrixin Angel. Joskus ne ovat varsin lähellä alkuperäistä, joskus niiden sovitukset ovat vaatineet radikaaleja muutoksia sopiakseen Rodin laulettavaksi. Yhtä kaikki, versiot ovat kautta linjan komeita ja sisäistyneitä.

Smilerin julkaisun jälkeen Rod Stewart pakeni Britannian verotusta Los Angelesiin, rupesi heilastelemaan Britt Eklandin kanssa ja ilmeisesti tämän vaikutuksesta pukeutumaan mauttomiin haalareihin. Amerikkalaisten tuottajien kanssa tehdyssä musiikissa ei ollut koskaan samaa syvyyttä, sielukkuutta ja kipinää kuin näillä levyillä, vaikka Rodin levytykset vielä pitkään hittilistoille kelpasivatkin.