ROGER WATERS: Ca Ira

Arvio julkaistu Soundissa 11/2005.
Kirjoittanut: Petri Silas.
Kuinka osuvaa, että megalomaniasta syytetty Roger Waters tekee oopperan. Ja kuinka osuvaa, että sodan aihepiirikseen toistuvasti nostanut mies valitsee viitekehykseksi Ranskan vallankumouksen.

Arvio

ROGER WATERS
Ca Ira
Sony Classical

Kuinka osuvaa, että megalomaniasta syytetty Roger Waters tekee oopperan. Ja kuinka osuvaa, että sodan aihepiirikseen toistuvasti nostanut mies valitsee viitekehykseksi Ranskan vallankumouksen.

Ei sillä, on brittirockpiireistä ennenkin dramaattisten oopperoiden säveltäjiksi noustu. Onnistuneemmasta päästä ovat olleet (The Policen) Stewart Copelandin Holy Blood And Crescent Moon ja (Van Der Graaf Generatorin) Peter Hammillin The Fall Of The House Of Usher. Roger Watersin suurin ansio tälläkin alueella on se valtavien tilojen tunteen ja viipyilevän rytmityksen taju, jota hän sitten The Wallin on onnistuneimmin tutkinut Amused To Death -soolollaan vuonna 1992. Myös kolminäytöksinen Ça Ira etenee verkkaisen vääjäämättä kliimaksiinsa, kuningattaren teloitukseen. Ja niin Shostakovitsin synkimmistä sinfonioista parhaimmillaan muistuttanut musiikki kuolee pois.

Julkisen kuvan mukaan arvioituna Pink Floydin historian järjestyksessä toinen johtaja on varsin vittumainen ja oman arvonsa tunteva mies. Ça Ira osoittaa, että 62-vuotias George Roger Waters on myös suuri humanisti ja ihmisluonnon tuntija.

Lisää luettavaa