SIINAI: Olympic Games

Arvio julkaistu Soundissa 8/2011.
Kirjoittanut: Sami Nissinen.

Siinai valittiin Helsingin Sanomien kyselyn tuloksena hiljattain Suomen suurimmaksi musiikkilupaukseksi. En ymmärrä miksi. Uutuudenviehätyksen vuoksi?

Arvio

SIINAI
Olympic Games
Splendour

Siinai valittiin Helsingin Sanomien kyselyn tuloksena hiljattain Suomen suurimmaksi musiikkilupaukseksi. En ymmärrä miksi. Uutuudenviehätyksen vuoksi?

Siinain musiikki on instrumentaalista ja äärimmäisen yksinkertaista junnausta. Otteet ovat sankarilliset. Minulle hypnoottinen rituaalimusiikki toimii yleensä hyvin, mutta Siinaista ei viitsi puhua edes samassa lauseessa sen kotimaisten kollegojen Circlen, K-X-P:n tai Magyar Possen kanssa.

Siinain kokoonpanon muodostavat Joensuu 1685-, Zebra And Snake- ja Äänijännite-yhtyeistä tutut pelimannit. Vanhalta vitsiltä kuulostava Olympic Games on abstraktia musiikillista ekspressionismia, pelkkää tekstuuria ja sykettä ylläpitävää suoraa komppia.

Albumin äänivalli on eteerinen ja uhkaava, ja muistuttaa melkoisesti esimerkiksi Spacemen 3:n ja Spiritualizedin auvoisasta meditoinnista. Bassossa murisee mehevästi, rummut kolisevat karun autotallimaisesti ja kitarat kiertävät, soivat luupattuna ja äärimmäisesti kaiutettuna, vihaisesti mutta herkästi. Juustoiset analogisyntetisaattorit pulputtavat naiivia kahden äänen riffiä. Pelkkä rumpufilli tai yksittäinen bassoäänen poikkeama kuulostaa järisyttävältä liikkeeltä. Silti voi sanoa, että levyä ei ole sävelletty, se on tuotettu. Harvassa olevat sävel­aiheet ovat latteita ja luonnosmaisia.

Olympic Games on albumi, joka kuulostaa parhaimmalta ensimmäisellä kuuntelulla. Vaikka kappaleissa äänenpaine ja syke tiivistyykin loogisesti loppua kohden, latistuu vaikutelma yleensä jo puolivälissä. Eikö tässä todellakaan tapahdu mitään käännettä? Olympic Gamesin kuuntelu on kuin yksi pitkä om-äänne.

Siinai edustaa eräänlaista musiikillista nihilismiä. Arvokkaan viitekehyksen sille luo 1970-lukuisen saksalaisen krautrockin kanonisoitu vaihtoehtoisuus. Parhaissa kraut-levytyksissä homma karkaa yleensä jollakin tavalla lapasesta ja musiikkia havainnoivat aistit joutuvat todelliselle koetukselle. 

Siinai ei haasta eikä hämmennä vaan haukotuttaa.

 

Kitaristi Risto Joensuu pohti Siinain ja olympialaisten syvintä olemusta.

 

Mitkä ovat mielestäsi kaikkien aikojen olympialaiset?

– Vaikea sanoa, ehkä ne on aina ne viimeisimmät. Toisaalta meidän levyn tarkoitus ei ollut fiilistellä viimeisimpiä olympialaisia, vaan enemmän koko olympia-ajatusta.

– Teema tuli esille siten, että me tehtiin vaan musiikkia ja oltiin ajauduttu isoja, kansallislaulutyyppisiä melodioita kohti. Huomattiin, että tässähän on tällaista urheiluhenkeä. Urheiluteema tuli meille itsellekin yllätyksenä, se oli inspiroiva ajatus. Päätettiin, että sukelletaan kunnolla urheilun ja musiikin maailmaan ja tehdään teemalevy aiheesta.

Kauanko yhtyeeltä meni aikaa Olympic Games -levyn kappaleiden säveltämiseen ja työstämiseen?

– Kaikki lähti liikkeelle niin, että mentiin treenikselle, pistettiin nauhuri käyntiin ja ruvettiin soittamaan. Siitä noin puoli vuotta eteenpäin meillä oli levy valmiina. Sitä tehtiin erinäisissä jaksoissa, työstettiin äänityksiä ja äänitettiin lisää. Suhteellisen nopeasti se saatiin valmiiksi.

– Tekeminen oli spontaania ja vaivatonta, siinä ei ollut puristamisen makua, kun ei ollut mitään odotuksia. Tehtiin sellaista musaa, mitä me kyetään ja mistä me digataan.
Levyn kappaleet kuulostavat improvisoiduilta jameilta. Kuinka pitkälle ne sitä ovat?

– Onhan siinä sitä jamimeininkiä. Joissakin biiseissä oli puolestaan ajatus, että meillä oli biisin nimi tiedossa, ja sitten me vaan tehtiin sen tyylinen biisi, eikä jammailtu päämäärättömästi montaa tuntia. Hankala sanoa mitä se musiikki on, onko se improvisaatiota vai jammailua. Se vaan tulee. 

Mikä toistossa viehättää sinua?

– Ensinnäkin toistoon perustuvaa musaa on ihan mahtavaa soittaa. Siinä ei tarvitse miettiä, voi vaan uppoutua siihen musiikkiin ja antaa mennä. Siihen toistoon sisältyy jonkinlainen elämän pieni totuus. Kaikkihan tässä toistuu koko ajan, luonnossakin, ehkä toisto symboloi elämää.

Kuuluuko Siinai mielestäsi arabeille vai juutalaisille?

– Tuohon en halua ottaa kantaa. Meidän mielestä Siinai oli hauska: isolle musiikille iso nimi. Kyllähän se tuo tiettyjä mielikuvia päähän esimerkiksi Charlton Hestonista ja Kymmenestä käskystä, isoista asioista, jotka kävivät hyvin yhteen meidän musiikkimme kanssa.  

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa