Lyhyesti mutta kirkkaasti palaneen Joensuu 1685:n tuhkista noussut Siinai palaa rikospaikalle kansainvälistä huomiota saaneen Olympic Games -debyyttinsä jälkeen. Tälle kvartetille on helppo povata valoisaa tulevaisuutta. Se erottuu kilpailijoistaan selkeästi. Hommassa on vankka visio.
Joku voi sanoa tätä postrockiksi, toinen shoegazeksi, itse en kummaksikaan. Trippaavamman pään konemusasta muistuttava laakea soundi on enemmän sukua yhtäällä Tangerine Dreamille ja toisaalla sarjallisessa konseptualistisuudessaan Steve Reichin, Philip Glassin ja Terry Rileyn kaltaisille minimalisteille kuin Mogwaille.
Siinaissa ei uskota A- ja B-osiin tai kertosäkeisiin eikä paljon lauluunkaan, vaikka sitäkin ilmenee joikumaisen sanattomasti leijailevassa muodossa. Kaikki kahdeksan biisiä etenevät ikään kuin suoraa viivaa, tasaisesti, mutta näennäisen staattisesti väreilevän pinnan alla tapahtuu paljon. Ylipäätään mennään isosti, intensiivisesti ja dramaattisesti.
Läppäähän ne tietysti ovat, mutta silti vanhaa hippiä tökkää levyn ja biisien nimet (Shopping Trance, Jonotus, Smiling Cashier, jne). Kyse ei todellakaan ole massakulutuksen vaan puhtaasti henkisen tilan sponsoroinnista. Näin psykedelisesti spirituaalinen riitti saa ihmisen unohtamaan tavarat ja värähtelemään paljon jalostuneemmilla tasoilla.
