SONIC YOUTH: Sonic Nurse

SONIC YOUTH
Sonic Nurse
Geffen

Sonic Youthin kritisoiminen on aina ollut musiikkitoimittajille kovin vaikeaa – onhan kyseessä yksi niistä harvoista bändeistä, jotka ovat vuosikymmenestä toiseen tallanneet omaa, joskus mutkaistakin polkuaan. Sonic Youth on myös järjestelmällisesti vältellyt kaikkia keskivertoyleisöä miellyttäviä tekemisiä, eikä sen kaapista varsinaisia luurankoja löydy lainkaan.

Jopa grungen hulluina vuosina, jolloin Sonic Youthin mainitsi esikuvakseen joka toinen yhtye, onnistui se pitämään portfolionsa puhtaana. Samalla lähes kaikkiin Sonic Youth -arvioihin on hiipinyt menneiden urotekojen avulla ylimääräinen tähti, oli tuorein levy sisällöltään mitä tahansa. Helpoksi kehumisen on toki tehnyt se, että Sonic Youth on jo pitkän aikaa julkaissut pelkästään niitä parempia levyjä. Muun muassa Murray Street (2002), NYC Ghosts & Flowers (1999) ja A Thousand Leaves (1997) ovat osoittaneet, ettei bändi enää sorru tarkoituksellisen kimuranttiin avantgardeen, vaikka ratkaisut eivät aivan niitä helpoimpia olisikaan.

Sonic Nurse ei kirjoita radikaalia lukua bändin tarinaan. Sonic Youth on profiloitunut yhä vahvemmin äänessä oleviin Thurston Mooreen ja Kim Gordoniin, vaikka sekä Lee Ranaldo että "uusiojäsen" Jim O' Rourke ovat vaikuttaneet oleellisesti bändin nykyiseen soundiin. Multi-instrumentalisti/tuottaja O' Rourken liittäminen pysyväksi jäseneksi oli varsin fiksu veto, sillä hänen laajan musiikillisen skaalansa myötä Sonic Youth on saanut palettiinsa rutkasti lisää variaatiota.

Suurin huomio kiinnittyy levyn kitara-osastolle, sillä kolmen hyvin erityylisen kepittäjän ansiosta Sonic Nurse pursuaa toinen toistaan kummallisempia soinnutuksia ja melodiapätkiä. Kaoottisiin hälyääniin Sonic Youth innostuu nykypäivänäkin, siitä mainioksi esimerkiksi käy arkkityyppinen Thurston Moore -luenta Paper Cup Exit.

Yli tunnin mittainen levy tuntuu alkuun hallitsemattomalta järkäleeltä, joka olisi useassa kohdassa kaivannut säälimätöntä editoijaa. Monipolvisesti pulppuavat pitkät kappaleet paljastavat viehätystään vähitellen, mutta missään vaiheessa Sonic Nursen sisältö ei nouse pituutensa vaatimiin mittoihin. Ähkyn tunnetta ei levy jätä, vaan tunne on ristiriitainen – miten näin innokkaasti odottamani teos voi jättää näin tyhjän olon?