SONIC YOUTH: Rather Ripped

SONIC YOUTH
Rather Ripped
Geffen

Kaikki on suhteellista. Kannattaa siis suhtautua varauksella maailmalta kantautuneisiin ihmettelyihin, kuinka indierockin avantgardelaitaa aina kolunnut Sonic Youth on tehnyt helpon ja melodisen poplevyn. Sillä vaikka Rather Ripped -kiekko sisältää Sonic Youth -asteikolla vähän kitarakakofoniaa, on muutos melko kosmeettinen, ja harvassa ovat hetket, jolloin pinnan alla ei möyryäisi tai kirskuisi. Kyse ei kuitenkaan tämän yhtyeen kohdalla ole koskaan ollut itsetarkoituksellisesta metelistä, vaan yksinkertaisesti Thurston Mooren, Kim Gordonin, Lee Ranaldon ja Steve Shelleyn tavasta tehdä musiikkia ja soittaa kitaroita.

Olennainen muutos on siinä, että sooniset äkkivääryydet pysyttelevät lähes koko ajan siellä pinnan alla, ja vain harvoin nousevat sävellyksiä ja melodioita hallitsevammiksi. Tämä tekee Rather Rippedistä yhden helpoiten lähestyttävimmistä yhtyeen parikymmentä levyä sisältävässä katalogissa, mutta jättää myös hieman laimean olon. Kaikki sävellykset eivät riitä kantamaan niille ladattua vastuuta kuuntelijan mielenkiinnon ylläpitämisestä. Ilman totuttuja äänimellakoita levy tuntuu hieman tasapaksulta.

Tämän(kin) Sonic Youth -levyn onnistuminen johtuu pitkälti siitä, että neljännesvuosisadan aikana yhtyeelle on parkkiintunut paksu ja omaleimainen nahka, joka istuu sen päälle luontevasti ja vaivatta. Ehkä vähän liiankin mukavasti, sillä Rather Ripped -levy ei uhku heittäytymisen ja riskinoton tunnetta, vaan kuulostaa paikoin aavistuksen geneeriseltä indierockilta. Esimerkiksi läpirämpytetty The Neutral ei ole jättänyt pysyviä muistikuvia lukuisienkaan kuuntelujen jälkeen.

Toisaalta niitä ainutlaatuisia Sonic Youth -hetkiä sekä muuten vain toimivia rockbiisejä on tällekin levylle siunaantunut riittävästi. Avausbiisi Reena on levyn tarttuvimpia ja sen yksinkertaisessa kitaroinnissa on valloittavaa energiaa. Do You Believe In Rapture? puolestaan lumoaa kiehtovan kummallisella tunnelmallaan ja Rats yhdistää parhaiten kevyet popainekset bändin tinkimättömään estetiikkaan. Ennen kaikkea tämä levy jää elämään upean Turquoise Boyn ansiosta, joka itse asiassa on levyn perinteisin Sonic Youth -raita. Kuusiminuuttinen, Kim Gordoniin lämpimästi laulama – Kimin laulu on läpi levyn poikkeuksellisen kaunista – kiehtova rockteos sisältää kaikki parhaat Sonic Youth -ainekset. Myös sitä ihanaa kitaramelua.

Rather Ripped ei albumina mitenkään yllä Sonic Youthin merkittävyyden tasolle, mutta sen ansiona on olla poikkeuksellisen melodinen ja vaivattoman oloinen levy yhtyeen historiassa. Ei vähän sekään.