THE WAR ON DRUGS: Lost In The Dream

THE WAR ON DRUGS
Lost In The Dream
Secretly Canadian

Suora komppi etenee vastustamattomasti ja suorastaan pakottaa mieleen kuvia baanoista, autoista ja kaupungin valoista. Vapauden ja vauhdin kaipuu syntyy väkisin, vaikka esittäjän ja kappaleen nimen perusteella kyse on jotain aivan muusta. Eikä minulla ole edes ajokorttia.

Lost In The Dreamin ensisingle Red Eyes on kappaleena täysosuma, jota voi kuunnella loputtomiin. Siinä on jotain tavattoman tuttua ja silti se kuulostaa uunituoreelta. Menee hetki, kunnes mieli yhdistää tuttuuden Don Henleyn Boys Of Summer -hitin tunnelmaa tarkasti mukailevaan moodiin, mutta sointujen rytmitys ja etenkin biisin suvantokohdan puhallinsovitus yllättävät ja luovat jännitettä ja draama, kosmisen löytöretken tunnelmaa matkan taittoon.

The War On Drugsin edellinen levy Slave Ambient (2011) ilmensi yhtyeen potentiaalin, mutta kolmannella albumillaan Adam Granducielin johtama kopla osoittaa todellista suuruutta.

The War On Drugs nivoo musiikissaan yhteen epätodennäköisiä ja historiallisesti etäisiä juonteita. Se on nykypopin luonnollista kehitystä. Granduciel kirjoittaa lauluja, jotka ovat paljon velkaa moderneille amerikkalaisille lauluntekijäklassikoille, Dylanille, Pettylle ja Springsteenille. Näille jämerille perustuksille se kerrostaa americanalle vieraita, modernin urbaaneja indie- ja shoegaze-vaikutteita ja viittilöi nyt myös trendikkään chillwaven suuntaan. Ironian kyllästämästä meininkileissönistä ei kuitenkaan ole kyse, vaan yhtälö kuulostaa 2010 -lukumaisesti klassiselta. Vastaavaa ryhdikkyyttä jäi kaipaamaan Arcade Firen viimeisimmältä Reflektor-levyltä (2013).

Puolet Lost In The Dreamista jytää päihdyttävästi ja radalle kutsuen, puolet siitä lilluu kuin euforisten vaahtokylpyjen ääniraidaksi suunniteltuna. Musiikki on emotionaalisesti suoraa ja välittömästi tarttuvaa mutta sen upottava sointi tarjoaa pitkään soundillisia löytöjä ja tunnelmien variaatiota.

Granducielin kärsimyksestä, yksinäisyydestä ja paranoiasta kertovat laulut luotaavat ihmisyyden ikuisuusproblematiikkaa, joka tosin tuntuu olevan koko ajan entistäkin akuutimpi. Lost In The Dreamilla melankolisten aiheiden ja suureellisen musiikin liitto on apatian sijaan mieltä ylentävä ja eheyttävä.