Euforiapommia yksi toisensa perään – The War On Drugs sukeltaa syvälle vaaroista huolimatta

The War On Drugs
A Deeper Understanding
Atlantic

”Eeppinen”-sanan holtiton käyttö on aikamme suuria vitsauksia. Siitä huolimatta on sanottava: tämä albumi on eeppinen. Laajat kaaret, avaruuden ja juurevuuden yhtäaikainen tuntu ja selittämätön suuruuden vaikutelma rakentuvat tavallaan ilmeisistä aineksista. Paperilla kliseiltä tuntuvat Springsteen-Petty-Don Henley -vaikutteet muuttuvat käytännössä kuin ihmeen kaupalla oivalluksiksi ja tuoreudeksi. Syntesoijien ja konemaisten elementtien käyttö ei sinällään ole uusi mauste sydänmaiden rock-estetiikassa. Adam Granduciel joukkoineen yhdistelee kitarapohjaista sointimaailmaa, dylanihtavaa käninälaulua ja synteettisia sormiosoundeja musiikille lisäsyvyyttä antavalla tavalla.

The War On Drugsin yölliset itsetutkiskelut vievät ajantajun totaalisesti.

Toisin kuin 1980-luvun muokkaama Amerikan herkku aikanaan, A Deeper Understanding ei kaiva syntikoista pelkkää lisäturpeutta ja kvasimodernia mahtipontisuutta. The War On Drugs tiristää epookkikeinoista yllättävääkin ajattomuutta. Muoviset soundit kääntyvät sielukkaiksi yksinäisyyden ääniksi. Pelkistetyt rytmipohjat virittävät hypnoosin, jota on turha etsiä farkkurokkilevyiltä. Nimenomaan musiikin transsinomaisuus erottaa tämän levyn menneiden aikojen esikuvistaan. Seitsemän kappaletta kymmenestä ylittää uhmakkaasti kestoltaan kuusi minuuttia. Puhumme kuitenkin folk-pop-rock-laulurakenteisiin perustuvasta musiikista, joka harvoin paranee junnaamalla.

The War On Drugsin yölliset itsetutkiskelut vievät ajantajun totaalisesti. Erityisesti levyn avainraita Thinking Of A Place heittäytyy ihmeelliseen nuorallatanssiin. Yksinkertainen sointuvamppi jatkuu ja jatkuu. Aika ja paikka unohtuu. Arkinen todellisuus häviää ympäriltä ja huomaat leijailevasi ihanasti helmeilevässä pilvessä. 12-minuuttinen sukellus yksinkertaisuuden äärettömään valtamereen tarjoilee ainakin itselleni kuluvan vuoden vahvimman poprockkokemuksen. Mikä parasta, tämä euforiapommi on vain yksi komean matkan kliimakseista.

Tämän musiikin soidessa huomaan monesti heiluttavani mielikuvitussytkäriä ilmassa ja uneksivani yössä kiitävästä avoautosta. Kornia, tiedän. Mutta ainakin uneksin.