Etsi
"Taivaassahan ei yleensä kukaan saa turpaan. Ei edes yöllä grillijonossa."
Helsinkiläistyneen yhtyeen uutukainen sai alkunsa kimppakämpässä.
Helsinkiläisyhtyeen kuudes pitkäsoitto näkee päivänvalon helmikuussa 2017.
"Kaikkein eniten tahdoin tehdä Chet Baker -tyylisiä laulelmia oman filtterini läpi ajettuna."
Voice Of Finlandista tuttu "rokkimimmi" ryhmineen tarjoaa esimakua tulevalta debyyttipitkäsoitoltaan.
Ensinäytössä myös stadilaisten kevään sävyissä sykkivä musiikkivideo.
Haminalaisryhmä jatkaa Stam1nan viitoittamalla tiellä julkaisemalla 360° -musiikkivideon.
"Tää ei ole hetken studioprojekti, vaan kyseessä on bändi, jolla on kova hinku päästä vetään jengille."
"Sekä biisin että ep:n nimessä on parasta, että ne joutuu aina lausumaan niin kuin ne kirjoitetaan. Muutenhan ne sekoitetaan vartaloon."
Tulevan albumin viimeisin sinkku muotoutui yhteistyössä Matti Mikkolan ja Joonas Angerian kanssa.
Kuopiolaisyhtyeen laulajalle MC Raaka Peelle on tällä viikolla asennettu uusi lonkka. Myös Pimeyden morsian -olut lanseerattiin Tampereella.
"Onneksi moderneille DIY-miehille on nykyään mahdollista julkaista musaa helposti myös netissä."