”Suurinta osaa ei voi tunnustaa diggailevansa edes salaa…” – Vesterinen Yhtyeineen listasi biiseistä punastuttavimpia

Niin, syvällä sisimmässäsi rakastat Scorpionsia.
7.8.2016 14:48

Sunnuntait ovat soittolistoja varten.

Vesterinen Yhtyeineen pani hiljattain pihalle toisen singlensä lokakuussa julkaistavalta viidenneltä studioalbumiltaan Kirottu yksinäisyys. Faija käyttää napapaitaa -nimisessä kappaleessa tarkastellaan sukupolvelta seuraavalle siirtyvää ikuisuusaihetta: miten pienet asiat omissa vanhemmissa voivat tietyssä ikävaiheessa vaikuttaa ylitsepääsemättömän noloilta.

Nolous on myös viikon Sunnuntaisoittarimme teemana. Yhtyeensä keulamies Tero Vesterinen johdattaa:

Nolous soittolistan aiheena on herkullinen ja ilmiselvästi haastava. Lähestymiskulma nolouteen asettui tällä listalla henkilökohtaiselle tasolle; mikä on sellainen kappale, joka on omasta mielestä aivan helvetin hyvä, mutta sen diggailu julkisesti aiheuttaa lievän tai jossain tapauksessa jopa valtavan nolouden tunteen? Paras paikka tämän asian puimiseen on tietenkin keikkabussi, jossa könötämme tätä listaa miettiessämme jossain päin pohjoista, matkalla seuraavalle keikalle. Tunnelma on hartaan krapulainen, ilmiselvästi pääsemme näiden kappaleiden myötä orkesterimme herrojen iholle. Tämä on kieltämättä hieman noloa.

Eipähän kuin tuulta päin!

”…tekisi mieli vääntää äänenvoimakkuutta kohti täpöä ja lyödä Collinsin arvostelijoita palleaan…”

1. Phil Collins: Against All Odds (Take A Look At Me Now) (musiikkia elokuvasta Kaikki pelissä, 1984)

Itseoikeutettu avauskappale. Phil Collinsiin liittyvä monitasoinen nolous ja yleinen halveksunta on vakavassa ristiriidassa Collinsin tuotannon koskettavuuden ja paikoitellen jopa nerouden kanssa. Samaan aikaan kun tekisi mieli vääntää äänenvoimakkuutta kohti täpöä ja lyödä Collinsin arvostelijoita palleaan toivoo, ettei nyt kukaan vaan kuitenkaan kuulisi, mitä kappaletta ihokarvat pystyssä kahlaa läpi.

2. Scorpions: Wind Of Change (albumilta Crazy World, 1990)

Ilmeinen seuraus Phil Collinsin kuuntelusta on, että seuraavaksi sukellamme pää edellä matalaan päähän. Siellä meidät ottaa vastaan viheltävä saksalainen kääpiö. Ja niin se nyt vain on, että syvällä sisimmässään meistä jokainen rakastaa Scorpionsia ja haluaa viheltää Klausin kanssa täältä iäisyyteen.

3. Rednex: Cotton Eye Joe (albumilta Sex & Violins, 1995)

Scorpionsin jättämän kaihon lääkkeeksi halusimme jotain iloista. Ja koska ruotsalaiset ovat iloisempia kuin me, niin tilanne selkiytyi pian. Siltä suunnalta löysimme nopeasti kaipaamamme. Ei liene nolompaa kappaletta maailmassa kuin Cotton Eye Joe. Mutta miksi sitä kuunnellessa ei välitä siitä?

4. Kirka: Surun pyyhit silmistäni (albumilta Surun pyyhit silmistäni, 1988)

Ruotsalaisesta noloudesta käänsimme katseemme kotimaahan. Suomessa on toki valtavasti noloja kappaleita ja artisteja, mutta suurinta osaa ei voi tunnustaa diggailevansa edes salaa. Ja sitten on Kirkan Surun pyyhit silmistäni. Kun mainitsee kappaleen jollekin, oikeastaan kenelle tahansa, on reaktio usein empivä ja vastusteleva: ”Eihän meidän nyt tarvitse sitä kuunnella?” Mutta kun kappale on soinut, on vastarinta kuollut. Ja silti hieman nolottaa, että tuli laitettua koko biisi edes soimaan.

”Tunnustaessamme, että näiden kappaleiden kuuntelu aiheuttaa meille tietynlaisen henkisen erektion, asetamme itsemme jollain tapaa noloon tilanteeseen.”

5. Harold Faltermeyer & Steve Stevens: Top Gun Anthem (musiikkia elokuvasta Top Gun, 1986)

Seuraavana vuorossa on kokonainen musiikin alalaji, jota hienostuneesti edustaa Top Gunin teemakappale. Yltiöpäisen nostattavien leffabiisien sarjaan lasketaan tietenkin myös Training Montage Rocky IV:n soundtrackilta sekä Conan Barbaarin tunnusbiisi. Tunnustaessamme, että näiden kappaleiden kuuntelu aiheuttaa meille tietynlaisen henkisen erektion, asetamme itsemme jollain tapaa noloon tilanteeseen. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä näistä teoksista saa voimaa päästä yli siitäkin tunteesta.

6. Rush: YYZ (albumilta Moving Pictures, 1981)

Samoin kuin edellisessä, tässäkin kappaleessa on kyse pikemminkin edustajasta kuin yksittäisestä biisistä. Näppärän ja teknisesti äärettömän taitavan progen kuunteluhan on joka tapauksessa noloa, siitä ei liene kahta sanaa, mutta taiturimaisen ja äärimmilleen viedyn sovituskikkailun diggailu on kerta kaikkiaan herkkua. Ainakin meille muusikoille. Rushin YYZ-biisin tahtiin nyökytellessä voi tuntea olevansa yhtä kaikkien nolojen proge-diggareiden kanssa. Myönnytyksenä ihmiskunnalle valitsimme tämän kappaleen Rushilta myös siksi, että siinä ei ole Geddy Leen laulua.

7. Manowar: The Crown And The Ring (Lament Of The Kings) (albumilta Kings Of Metal, 1988)

Tässä vaiheessa listan tekemistä alkoi iskeä epätoivo sen suhteen, millä mennä enää yli edeltävistä. Vastaus oli lopulta ilmeinen ja ehdoton. Manowar on kaikkien aikojen nolointa musiikkia ja me  tai no otetaanpa tarkennus, minä rakastan sitä sydämeni pohjasta. En sittenkään uskalla sanoa mitään muiden orkesterin herrojen puolesta tästä, sillä Manowar jakaa mielipiteet kuin kahden käden lyömämiekka vastustajan haarniskan. Tämä kappale on yksi parhaista Manowarin esityksistä. Manowarin totisuus musiikkinsa äärellä, ja tietysti lihakset, saa aikaan silkkaa ekstaattista ihokarvojen väreilyä ja taistelumoraali kohoaa korkealle. Noloa, eli ei, tätä taistelua me emme häviä.

8. Boycott: The Edge (Heavy Cargo) (albumilta Red, 1992)

Manowarin jälkeen olemme ajaneet itsemme nurkkaan. Lihaskimput vartioivat pakotietä miekkoineen ja kohtalomme näyttää sinetöidyltä. Mutta sitten luolan suulla vilahtaa jotain punaista ja tiedämme, että pelastajamme on saapunut. Kuuluu jotenkin suomalaiseen kansanperinteesen pitää Tommi Läntistä nolona. Tämän kappaleen myötä haluamme esittää vastalauseemme. Jos Manowar sotureineen pelastaa oikeamieliset, niin Boycott asettuu sumeilematta rekkakuskien puolelle. Siinä ei lyömäaseet paljoa enää hetkauta kun 18-renkainen jyrää rotkon reunan yli Turun romantikkojen maalatessa lohdutonta kuvaa kahdenkymmenen mailin päähän jääneestä huoltoasemasta kahveineen kaikkineen. Nyt on päästävä lähimpään keikkamuusikoiden keitaaseen, jotta emme jaa The Edge -biisin päähenkilön lohdutonta kohtaloa… Ihokarvat pystyssä, kyynel silmäkulmassa kiiltäen keskityn seuraamaan keskiviivaa.

”Olemme jättäneet kuolevaisen ruumiimme ja liidämme Beethovenin, Paganinin ja Malmsteenin maalaamin siivin kohti lopullista tuomiota…”

9. Yngwie Malmsteen: Trilogy Suite Op: 5 (albumilta Trilogy, 1986)

On ilmiselvää, että tässä vaiheessa listaa panokset ovat niin kovat, että on laitettava kimono päälle ja huudettava jälleen epätoivon vimmalla kohti Ruotsia, sieltä suunnaltahan saimme apua aiemminkin. Äänemme kantoi onneksi Floridaan asti ja siihen vastasi, tietenkin, Yngwie J. Malmsteen. Maailmankaikkeuden kruunaamaton musiikillinen kuningas, vimmainen nero, planeettamme kaunein mies latasi päällemme Trilogy Suite Op: 5:n alkutilutuksen ja oivalsimme, että olemme taivaan, tai helvetin, porteilla. Olemme jättäneet kuolevaisen ruumiimme ja liidämme Beethovenin, Paganinin ja Malmsteenin maalaamin siivin kohti lopullista tuomiota.

10. Michael Jackson: Earth Song (albumilta HIStory: Past, Present And Future, Book I; 1995)

Matkamme on päättynyt, olemme tulleet kotiin. Henki on vahva, olo on puhdas, kaikki on anteeksi annettu, ei ole enää mitään muuta kuin Michael Jackson. Me olemme hänen laumaansa. Ymmärrämme, että ulkopuolisten silmin nähtynä joukkomme näyttää äärettömän nololta, kun kädet kohotettuina ulvomme Maailman kappaleen tahtiin, mutta sillä ei ole enää mitään merkitystä. Noloutemme on voimamme ja siihen me nojaamme. Jää hyvästi kaunis sininen planeettamme, me moduloimme itsemme mullaksi ja toivomme planeettamme hengittävän vielä kauan jälkeemme.

Sunnuntaisoittari  Vesterinen Yhtyeineen: Nolottaa lauluista punastuttavimmat

Kirottu yksinäisyys -pitkäsoittonsa myötä Vesterinen Yhtyeineen suuntaa myös 10 vuotta ystävinä -nimiselle kiertueelle lokamarraskuuksi:

Tehdään muutama konserttisalikeikkakin laajennetulla kokoonpanolla, levynjulkkarikeikka on 14.10. Savoyssa.

Vesterinen Yhtyeineen on:

Mikko Enqvist (kitara)
Teemu Jokinen (rummut)
Petri Kivimäki (kitara)
Markus Piha (basso)
Janne Riionheimo (koskettimet)
Martti Vesala (puhaltimet)
Tero Vesterinen (laulu)

Sunnuntaisoittari-sarjassa aiemmin ilmestyneet osat löydät täältä.

Lisää luettavaa