Yksinäisyyttä vastaan – Lauantailekana Vesterinen Yhtyeineen: Nuoriherra

Viidenteen studioalbumiinsa valmistautuva orkesteri toivoo, että jokaisella olisi joku, jota varten olla olemassa.
23.4.2016 16:24

Lauantailekat ovat meneviä ja tunnelmallisia kotimaisia ralleja. Ei raja-aitoja.

Edellisen Onnellinen mies -albuminsa viime vuonna julkaissut Vesterinen Yhtyeineen pukkaa lokakuun alussa ilmoille jälleen uuden pitkäsoiton. Sen nimi on Kirottu yksinäisyys.

Kuten arvata saattaa, kiekon kappaleet käsittelevät yksinäisyyttä eri vinkkeleistä samanaikaisena pyrkimyksenään löytää ratkaisu tähän varsin universaaliin vaivaan.

Yksinäisyys ja sen pelko vaivaa kaikkia ikäryhmiä vanhuksista lapsiin, eikä asuinpaikkakunnalla tai suvun tahi pankkitilin koolla tunnu olevan asiassa merkitystä. Olisi tärkeää, että jokaisella olisi joku, jota varten olla olemassa. Uskomme, että yksinäisyyttä voisi helpottaa pienillä asioilla; esimerkiksi toisten huomioimisella vaikkapa silmiin katsomalla ja yhdessä hauskaa pitämällä. Toivomme, että levyn ja siihen liittyvien keikkojen avulla voimme osaltamme olla edistämässä yhteisöllisyyttä ja rentoa yhdessäoloa, solisti Tero Vesterinen viestittää.

Tänään Lauantailekana kuunneltava Nuoriherra on Kirottu yksinäisyys -albumin ensimmäinen single, joka käsittelee nuoren miehen haasteita löytää kumppania elämäänsä. Vesterismäinen pilke silmäkulmassa, tottakai.

Lauantaileka Vesterinen Yhtyeineen: Nuoriherra

Vesterinen Yhtyeineen oli taannoin mukana myös maamme monikulttuurisuutta edistämään pyrkineessä Saman taivaan alla -projektissa.

Teille, jotka olette miettineet, että keitä siinä Vesterisen yhtyeessä oikeastaan on:

Mikko Enqvist (kitara)
Teemu Jokinen (rummut)
Petri Kivimäki (kitara)
Markus Piha (basso)
Janne Riionheimo (koskettimet)
Martti Vesala (puhaltimet)
Tero Vesterinen (laulu)

Olkoon paras musiikki kanssamme:

Lisää luettavaa