Sunnuntait ovat soittolistoja varten.
Tänään liian varhain pimenneeseen iltaan lohtua tarjoilee viimeisimmän lehtemme sivuilla kehaistun Laulumaa-albuminsa vastikään julkaissut Viitasen Piia.
Ole hyvä Piia.
”Uskon, että tän listan laulut on olleet tekijöille itselleenkin tavalla tai toisella puhdistavia, ja että ehkä just siksi ne onnistuu olemaan sitä myös kuulijalle.”
– Valitsin tälle listalle viime vuosien suurimpia suosikkejani, jotka on jotenkin pysäyttäneet. Näitä kaikkia yhdistää joku tietty tummuus ja se, että nää tuntuu nousevan jollain tavalla tekijöidensä ahdistuksesta tai vaikeista kokemuksista.
– Kuitenkin nää onnistuu samalla kääntymään kuulijansa maailmassa puhdistaviksi ja lohduttaviksi. Uskon, että tän listan laulut on olleet tekijöille itselleenkin tavalla tai toisella puhdistavia, ja että ehkä just siksi ne onnistuu olemaan sitä myös kuulijalle.
– Mä kuuntelen levyjä tosi vahvasti kokonaisuuksina, joten oli haastavaa poimia vain yksittäisiä kappaleita. Suosittelenkin tutustumaan kaikkiin mainittuihin albumeihin myös kokonaisuuksina. Näiden maailmaan täytyy upota ja pysähtyä.
Sufjan Stevens: Fourth Of July (albumilta Carrie & Lowell, 2015)
– Sufjan Stevensin Carrie & Lowell oli mulle vuoden 2015 pysäyttävimpiä levyjä ja mielestäni yksi parhaista koko Sufjanin tuotannossa. Albumilla Sufjan käsittelee hiljattain kuolleen äitinsä poismenoa. Stevensillä ja hänen äidillään oli hyvin ristiriitainen suhde; äiti oli kärsinyt pitkään masennuksesta ja skitsofreniasta ja hylännyt poikansa, kun tämä oli vain vuoden ikäinen. Fourth Of July on musta ihan käsittämättömän kaunis ja puhutteleva. Tutustukaa koko levyyn.
Nick Cave & The Bad Seeds: Jesus Alone (albumilta Skeleton Tree, 2016)
– Tämän vuoden vaikuttavampiin kokonaisuuksiin taas lukeutuu Nick Caven Skeleton Tree – levy, jonka kautta oikeastaan vasta kunnolla löysin myös yhtyeen aiemman tuotannon. Caven 15-vuotias poikahan kuoli tapaturmaisesti juuri Skeleton Treen sessioiden aikaan, suurin osa albumin kappaleista on kirjoitettu noihin aikoihin. Tämä levy on todella tumma ja raskas onnistuen olemaan samalla jotenkin tosi puhdistava. Se tuntuu surutyöltä, joka pakottaa myös kuulijan käsittelemään omia surun ja luopumisen tunteitaan.
Nick Cave & The Bad Seeds: Magneto (albumilta Skeleton Tree, 2016)
– Näissä Skeleton Treen kappaleissa on vaan ihan hyytävän pysäyttävä tunnelma. Joku poikkeuksellisen vahva jännite ja tunnelataus, joka on pitänyt ainakin mua otteesssaan koko syksyn.
David Bowie: Lazarus (albumilta ★, 2016)
– Koko musiikkivuosi 2016 tuntui harvinaisen raskaalta, kun maailmasta lähti niin monta suurta tekijää, jotka jätti jälkeensä ihan mielettömän määrän upeaa musiikkia. Bowie kuoli alkuvuodesta pitkän syöpätaistelun jälkeen jättäen tämän levynsä jäähyväislahjaksi maailmalle. Erityisesti Lazarus on kappale, joka pysäyttää edelleenkin joka kerta kun sen kuulen. Aikamoiset jäähyväiset.
”Cohenin poismenossa oli kaikesta haikeudesta huolimatta samalla jotain tosi rauhallista ja kiitollisuutta herättävää. Hän sai elää pitkän ja rikkaan elämän, luoda loppuun asti.”
Leonard Cohen: You Want It Darker (albumilta You Want It Darker, 2016)
– Tänä syksynä joukosta poistui myös mestari Cohen, joka oli kevyesti aikansa suurimpia lauluntekijöitä. Myös Cohenin kuolema ja artistin viimeiseksi jäänyt You Want It Darker -albumi pakottivat kuulijat kohtaamaan sen usein niin mieluusti mielestä pois työnnetyn ajatuksen – että meidän kaikkien aika päättyy joskus. Cohenin poismenossa oli kaikesta haikeudesta huolimatta samalla jotain tosi rauhallista ja kiitollisuutta herättävää. Hän sai elää pitkän ja rikkaan elämän, luoda loppuun asti.
Ed Harcourt: The World Is On Fire (albumilta Furnaces, 2016)
– Tutustuin Ed Harcourtiin vasta ihan hiljattain tän kappaleen kautta. Tässä on vahva tunnelma, resonoi todella niihin ajatuksiin, joita tässä maailman ajassa väkisinkin nousee.
Radiohead: Daydreaming (albumilta A Moon Shaped Pool, 2016)
– Ai että, ihanaa että Radiohead palasi maailmaan tällaisen kappaleen kanssa! Daydreaming on niin kuin syvä ja rauhallinen uni, johon voi upota silloin kun väsyttää.
Paavoharju: Olet maailman syli (albumilta Joko sinä tulet tänne alas tai minä nousen sinne, 2014)
– Tämä oli ilmestyessään aivan veretseisauttava levy, ja on sitä edelleen. Tosin tän pystyy kuuntelemaan putkeen ehkä tasan kerran vuodessa. Herättää joka kerta yhtä voimakasta ahdistusta ja ihastusta. Levy on kuin painajainen, joka on pakko katsoa loppuun. Muistan, että kuuntelin tän ekaa kertaa, kun olin jossain flunssakuumeessa sängyn pohjalla, ja että nukahdin kesken kuuntelun. Täytyy sanoa, että niin hapokkaita unia en oo nähnyt koskaan ennen sitä, enkä kyllä sen jälkeenkään.
”Mikko kannattaa ehdottomasti kokea livenä. Hänen esiintymisessään ja laulussaan on jotain, mikä ainakin mulla menee väkisinkin ihon alle.”
Mikko Joensuu: Closer My God (albumilta Amen 1, 2016)
– Joensuun Mikon musiikki on ehkä parasta, mitä Suomen musiikkikentällä on tapahtunut pitkään aikaan. Mikon Amen-trilogian kaks ensimmäistä albumia on ollut kovassa kuuntelussa, ne on kummatkin äärimmäisen hienoja kokonaisuuksia. Ja Mikko kannattaa ehdottomasti kokea livenä. Hänen esiintymisessään ja laulussaan on jotain, mikä ainakin mulla menee väkisinkin ihon alle.
Mikko Joensuu: There Used To Be A Darkness (albumilta Amen 2, 2016)
– Tässä on valoa. Myös Joensuu 1685:n aikaiset noiserock-vaikutteet kuuluvat. Amen 1 oli ihanan minimalistinen ja enemmän amerikkalaisesta folk-perinteestä ammentava, Amen 2 taas tuntuu aukeavan ulospäin kasvaen samalla sopivan massiiviseksi ja junnaavaksi metelöinniksi.
Mark Kozelek: Carry Me Ohio (albumilta On Tour: A Documentary – The Soundtrack, 2012)
– Oon fiilistellyt Mark Kozelekia jo vuosia ja olisin halunnut valita listalle Sun Kil Moonin bändiversion tästä upeasta kappaleesta, mutta sitä ei Spotifysta valitettavasti löytynyt. Kaunis on kyllä tää soolovetokin. Eihän se muuta vaadi kuin hienon tekstin ja sävellyksen.
Pekka Kuusisto & Paula Vesala: Ukkosella (albumilta Kiestinki, 2011)
– Pekka Kuusiston ja Paula Vesalan vuonna 2011 julkaistu Kiestinki on varmasti yksi hienoimmista kotimaisista levyistä, joita tiedän. Albumi kertoo ilman mitään turhaa mahtipontisuutta yhden naisen tarinaa ensin sodassa ja sen jälkeen äitinä ja isoäitinä, ja lopulta kuoleman kynnyksellä. Tällä albumilla on kaikki palaset kohdallaan. Paula Vesalan upeat tekstit ja Pekka Kuusiston minimalistiset, upeasti kokonaisuutta tukevat sovitukset yhdistyvät keskenään hienosti. Menee yhä tunteisiin joka kuuntelukerralla. Kiestingin pitäisi olla kohta 100-vuotiaan Suomen juhlavuoden soundtrack!
Ona Kamu: Heimo minussa (single, 2016)
– Tää oli ihana uusi löytö. Odotan innolla Onan uutta levyä! Tällästä matskua ei olla tehty Suomessa juurikaan, joten ihanaa, että aukkoa ollaan vihdoin paikkaamassa. Liittykää heimoon ja mesenoikaa Onan uusi levy maailmaan, kampanja päättyy tänään 18.12.2016.
Fionn Regan: Snowy Atlas Mountains (albumilta The End Of History, 2006)
– Tää biisi on julkaistu jo 2006, mutta edelleen palaan sen pariin aika usein. Mulla on aina ollut heikko kohta tällaselle kitaravetoiselle tarinankerronnalle. Hieno biisi.
Laura Mvula: Sing To The Moon (albumilta Laura Mvula With Metropole Orkest Conducted By Jules Buckley At Abbey Road Studios, 2014)
– Laura Mvula on upea laulaja ja nää isolle orkesterille tehdyt sovitukset Sing To The Moon -levyn kappaleista on aivan törkeen hienoja! Tähän on hyvä päättää tää mun vähän tummempi lohtulista.
Sunnuntaisoittari: Viitasen Piian Vähän tummempi lohtulista
Kaikki aiemmin julkaistut Sunnuntaisoittarit löydät täältä.