Tarkkailuluokka | Hullu Elämä: Tilaa oman soundin etsinnälle

Vuonna 2011 alkunsa saanut Hullu Elämä perustettiin alun perin vain yhtä keikkaa varten, mutta määrätietoisella asenteella ja trendeihin tuijottamatta bändi on raivannut tiensä hiljalleen suuremmille stageille.

Tarkkailuluokka nostaa esille uusia ja tuoreita artisteja, joita kannattaa pitää silmällä.

– Hullu Elämä sai alkunsa 2011, kun Ylivieskan lukion musaopettaja kysyi minulta saisinko kerättyä jonkun porukan kokoon erääseen urheilutapahtumaan soittamaan. No kyllähän se sitten saatiin, laulaja Sofia Voltti kertoo.

– Hyvin pian huomattiin, että tästä vois tulla jotain enemmänkin, kitaristi Joose Heinonen lisää.

Pohjois-Pohjanmaalla, noin 130 kilometriä Oulusta etelään sijaitseva Ylivieska ei ole kovinkaan tuttu nimi suomalaisen musiikin kartalla. Bändin jäsenet ovatkin vuoden 2011 jälkeen levittäytyneet kotipaikkakunnaltaan akselille Rovaniemi-Helsinki, mutta olisiko Hullun Elämän soundi toisenlainen, jos bändi olisi perustettu esimerkiksi Kehä III:n sisäpuolella?

– Luulen, että se kuuluu tiettynä persoonallisena suuntana musiikissamme. Me ei oikeestaan olla otettu vaikutteita kaupunkiskeneistä tai menty muodin mukana, vaan ollaan yhdessä katsottu ja kokeiltu, mikä tämä bändi on. En osaa sanoa kuuluuko juuri ylivieskalaisuus musiikissa, mutta uskon että pieneltä paikkakunnalta ponnistavalla bändillä täytyy olla hyvä meno ja oikeasti paljon asennetta ja tahtoa tehdä hommia ja saada musiikkia kuultavaksi, Sofia Voltti pohtii ja jatkaa:

– Ehkä siinä kuuluu tee-se-itse meininki ja tietty elämänläheisyys. Ei aleta turhaan esittämään tai olemaan jotain, mikä ehkä saattaa olla muodissa. Maakunnissa myös se kilpailun vähäisyys antaa tilaa tehdä ja etsiä omaa soundia ilman vertailua.

Tila oman soundin etsinnälle on tehnyt hyvää nuorelle bändille. Menneen vuoden puolella Hullu Elämä julkaisi omakustanteina singlet Tervetuloa ansaan, Maailma älä unohda ja Jäisellä kaiteella. Näistä tuorein, joulukuun alkupuolella julkaistu Jäisellä kaiteella nousi parhaimmillaan Spotifyn Suomen 50 viraalisinta -listan seitsemännelle sijalle.

”Me ei olla varsinaisesti koskaan oltu pop punk -bändi, vaikka sellainenkin riski oli olemassa.” – Joose Heinonen

Jos Hullu Elämä ei ole lähtenyt seuraamaan trendejä, niin mitkä artistit sitten ovat vaikuttaneet bändin soundiin?

– Alkuaikoina varsinkin Foo Fighters, Paramore, Rise Against ja All Time Low’n musiikki vaikutti paljon ainakin mun omiin sävellyksiin. Nuo nuoruusvuosien bändit kuuluu varmasti vielä jollain tasolla meijän [sic] uusistakin kappaleista. Meillä kaikilla on kyllä kaikilla ihan omanlaiset musiikkimaut ja meijän sävellys- ja sovitusprosessit on aikamoisia makujen sulatusuuneja, joten on tosi vaikea nimetä tiettyjä bändejä, kitaristi Herkko Ruuska luettelee.

– Mulla on Herkon tapaan vahva pop punk -tausta, joka vaikutti varsinkin bändin alkuaikoina. Toisaalta aina on ollut myös halu etsiä sitä omaa juttua ja pyrkiä tietoisestikin eroon pop punk -kliseistä. Niinpä me ei olla varsinaisesti koskaan oltu pop punk -bändi, vaikka sellainenkin riski oli olemassa, Joose Heinonen paljastaa.

Millainen Hullu Elämä on lavalla ja mitä keikalle saapuva voi odottaa?

–Keikalle saapuva voi kokea timmin livekeikan ja rouheaa poprock-pauketta sekä ajatuksia herättäviä lyriikoita. Siis yllättävän energinen siihen nähden että ollaan yleensä ajettu keikalle edellinen yö tai päivä, Sofia Voltti toteaa ja nauraa.

– Oma tavoite on jättää aina kaikki lavalle. Mitä kuumempi mökki, sitä parempi keikka on. Olkoon se vaikka mun uudenvuodenlupaus, Herkko Ruuska veistelee.

”Yleisö tykkäsi, vaikka en päässyt ihan yhtä mataliin ääniin kuin Hynynen. Pitää juoda lisää viskiä.” – Sofia Voltti

Joulukuun alussa Hullu Elämä sai vastaansa epätodennäköisen keikkakumppanin, kun bändi päätyi lämmittelemään Kotiteollisuutta. Miten Hullun Elämän poprock ja Kotiteollisuuden karjalainen äijäjyräys sopivat yhteen?

– Usko tai älä, mutta yllättävän hyvin. Oli meillä sama kieli ainakin! Yleisö tykkäsi, vaikka en päässyt ihan yhtä mataliin ääniin kuin Hynynen. Pitää juoda lisää viskiä, laulaja Voltti tuumailee.

– Kotiteollisuuden kertosäkeethän on käytännössä poppia, mutta vähän vaan matalammassa vireessä kuin meillä. Muutenkin molemmat on pohjimmiltaan kitaravetoista bändimusaa, niin ei se loppujen lopuksi kovin kaukaa haettu yhdistelmä oo, Joose Heinonen vertailee kahden pintapuolisesti erilaisen bändin tyylejä.

Hullun Elämän debyyttikokopitkä Just tässä, juuri nyt julkaistiin vuonna 2015. Onko uutta kokopitkää nähtävissä horisontissa?

– Kyllä se on nähtävissä. Eikä tarvi edes hirveän pitkällä kaukoputkella katsella, Voltti kertoo vihjaten, että singlejä laajempaa julkaisua on odotettavissa.

Uusi vuosi, samat vanhat kujeet? Mitä suunnitelmia HE:llä on vuoden 2018 varalle?

– Lisää uusia biisejä, lisää keikkoja. Käytännössä samoilla sävelillä, mutta isommalla liekillä ja raskaammalla kaasujalalla, Herkko Ruuska visioi.

Hullu Elämä on:
Sofia Voltti – laulu, koskettimet
Herkko Ruuska – kitara, koskettimet, taustalaulu
Joose Heinonen – kitara
Teemu Isosalo – basso
Juho Siniluoto – rummut, taustalaulu

Aiemmin Tarkkailuluokalla esiteltyihin artisteihin pääset tutustumaan täältä.

 

Tiedätkö yhtyeen tai artistin, joka ansaitsee pulpettinsa Soundin Tarkkailuluokalla? Ilmianna heidät meille:

Hups! Emme löytäneet lomakettasi.

Ota haltuun myös Soundin Tarkkailuluokka-soittolista, jolta löydät sarjassa esitellyt artistit (tai ainakin ne Spotifysta löytyvät) sekä muita tuoreita ja kiinnostavia nimiä: