Ennakkokuuntelussa sävykästä doomia a lá Hanging Garden – Kuuntele Blackout Whiteout ja lue bändin biisikuvailut

Hanging Garden
Kuva: Kalle Pyyhtinen

2004 perustettu Hanging Garden julkaisee 25. syyskuuta neljännen pitkäsoittonsa Blackout Whiteoutin. Raskaista doom-syövereistä lähteneen pumpun soundimaailma on vuosien varrella saanut lisää sävyjä ja melodisuutta. Blackout Whiteoutin lyriikoissa käsitellään muun muassa menetyksiä, perustusten murenemista, misantropiaa ja pettymistä ihmiskuntaan, eli kovin kevyissä tunnelmissa ei edetä.

Soundi tarjoaa nyt koko levyn ennakkokuuntelun. Kuuntele Blackout Whiteout ja lue Hanging Garden -vokalisti Toni Toivosen biisikohtaiset kuvaukset alta.

Borrowed Eyes

Kappale on musiikillisesti hyvä poikkileikkaus albumin sisällöstä kontrastiensa ansiosta, sisältäen sekä raskasta junttaa että herkkiä suvantokohtia. Sanoituksellisesti kappale kertoo rikotuista lupauksista, jonkin pitkään rakennetun romahtamisesta ja siitä hiljaisesta epätoivosta, joka syntyy kun näkee lopun vääjäämättömyyden. Varsin ajankohtaista meininkiä siis! Biisissä vierailee myös Moonsorrowin Ville Sorvali huutelemassa.

Whiteout

Tämä biisi edustaa kiekon herkempää puolta. Temaattisesti se jatkaa avausraidan menetyksen tunnelmia. Fiiliksessä on haettu sitä lannistumista, joka seuraa voimien loppumisesta. Luopuminen ja luovuttaminen ovat keskeisiä käsitteitä. Villen ulosantia on kuultavissa myös tämän biisin outrossa.

”Luopuminen ja luovuttaminen ovat keskeisiä käsitteitä.”

Embers

Tämä on yksi omia suosikkejani levyn raidoista. Fredrik Norrman vieraili tosiaan tällä levyllä ja sävelsi lead-kitarat tähän kappaleeseen, jonka johdosta biisi heräsi henkiin aivan loistavalla tavalla. Sanoitukset ovat todella henkilökohtaiset. Alut ja loput ovat sanoituksissa vahvasti esillä, samoin voimakkaat tunteet ja kokemukset. Tästä tehtiin myös videobiisi ja lyriikoissakin usein toistuva tuli siirtyi visuaaliseksi pohjaksi musiikkivideoon.

Eclipse

Viime vuosi oli aivan käsittämättömän synkkä sekä itselleni että monelle ystävälleni ja jopa parille jätkälle bändissäkin. Niistä fiiliksistä ammensin sanat Jussi K.:n säveltämään biisiin, joka oli leijuvassa synkkyydessään varsin osuva vuodenvaihteessa vallinneisiin tunnelmiin. Vanhan loppu ja uuden alku toistuvat tässäkin kappaleessa, mutta valonpilkahduksia ei juurikaan ole. Musiikillisesti kappale on todella erilainen kuin mikään aikaisempi tuotoksemme ja se koki mielenkiintoisen evoluution: ensin biisiä oltiin melkein jättämässä pois, mutta parin muutoksen jälkeen se nousi aivan kiekon kärkikastiin.

Aoede

Musiikillisesti edustaa myös itsellemme varsin kokeellista laitaa albumin biisimateriaalissa. Toki myös sanoituksellisesti liikutaan uusilla vesillä: tämä biisi on kuitenkin ihan puhdas rakkauslaulu, joka kertoo no, itselleni valtavan tärkeästä ihmisestä, joka on ollut ja on edelleen itselleni suunnaton inspiraation lähde, josta juontuu myös kappaleen nimi.

Unearth

Tämä biisi muuttaa albumin rytmiä. Se on murskaavan raskaan aloituksensa ja mielenkiintoisen rytminsä ansiosta todella suuri kontrasti edelliseen pariin biisiin ja iskee ikään kuin takavasemmalta. Sanoituksellisesti liikutaan aika introspektiivissä sfääreissä. Tässä pohditaan identiteettiä ja sitä prosessia, jossa myönnetään kipeitä asioita itselle. Ville Sorvali on jälleen äänessä biisin loppupuolella.

Words That Bear No Meaning

Tämä edustaa myös soundillisesti albumin raskaampaa laitaa. Sanoitukset kertovat uskon menettämisestä, perustusten murenemisesta, surusta, vihasta ja epätoivosta. Kappaleeseen oli jostain syystä todella vaikea keksiä laulusovituksia, mutta Ninon antamasta ideasta syntyi rytmillisesti mielenkiintoinen ja myös omasta mielestäni tosi onnistunut sovitus säkeistöihin.

”Sanoitukset on ammennettu suhtautumisestani ihmiskuntaan kokonaisuutena. Koska eihän me oikein osata tätä hommaa.”

My Rising Is Your Fall

Omaan korvaani levyn massiivisin ja eeppisin biisi jousineen ja kitaravalleineen. Sanoitukset on ammennettu omasta misantrooppisesta suhtautumisestani ihmiskuntaan kokonaisuutena. Koska eihän me oikein osata tätä hommaa.

Blackout

Levyn lopetusraita ja taitaa olla myös albumin pisin biisi. Tässä kappaleessa on mielestäni myös aika väkevä draamankaari eikä juurikaan toistuvia osioita, vaan tasaisesti eteenpäin rullaava tunnelma. Tämä on myös sanoituksellisesti sellainen etten mielelläni avaa sitä sen enempää, sillä se on alun perin kirjoitettu henkilökohtaisena viestinä toiselle ihmiselle. Kirjaimellisesti kyse on kuitenkin hiljaisuuden rikkomisesta ja se jättää asiat kiinnostavalla tavalla auki levyn loppuessa. Norrmanin erittäin onnistunutta kitarointia on kuultavissa myös tässä raidassa.