Death metal -legenda Entombedin laulaja Lars-Göran Petrov syntyi 17. helmikuuta 1972, joten miehen maallinen taival alkoi tasan viisi vuosikymmentä sitten. Mitä raskaimmin sydämin täytyy tietenkin todeta, ettei L-G ole enää keskuudessamme, sillä tämä ”death metalin ilopilleri” menehtyi syöpään 7. maaliskuuta 2021.
Entombedin lisäksi muun muassa Nihilistin, Entombed AD:n, Morbidin ja Firespawnin riveissä vaikuttaneen L-G:n saavutukset eivät unohdu koskaan. Tästä pitää huolen nippu kuolemattomia metalliklassikoita.
Lars-Göran tuli tutuiksi myös monille suomalaisille muusikoille. Kysyimme miehen viisikymppisten kunniaksi jokusen muiston mainioilta kollegoilta.
Millaisia tarinoita nousee mieleen, kun muistelet Lars-Göran Petrovia?
Tomi Koivusaari (Amorphis, Abhorrence)
– Ensimmäisenä tulee mieleen vuoden 1994 Amorphis / Entombed -jenkkirundi. Entombedilla oli juuri julkaistu Wolverine Blues alla. Heidän setissään oli aina pitkähkö instrumentaalikohta Left Hand Path -biisissä, jonka aikana L-G aina pelmahti bäkkärillemme pummaamaan tupakkaa ja olutta. Jostain syystä Lars-Göranilla ei ikinä ollut omaa tupakkaa. Siitä tulikin rundin edetessä mukava traditio, ja me varattiin aina tupakit ja bisse valmiiksi ja L-G kertoili hauskoja juttuja, kunnes taas ampaisi lavalle ärjymään. Myöhempinä vuosina ollessamme vaikka samoilla festareilla L-G saattoi tradition nimissä ilmestyä bäkkärillemme samoissa aikeissa. Yksi viimeisistä tapaamisistamme miehen kanssa taisi olla Tukholmassa 2017, kun olimme Volbeatin kanssa kiertueella. Arvasimme L-G:n livahtavan bäkkärille kaljavarkaisiin heti settimme alettua, joten liimasimme jääkaapin oveen isot lappuset ”Access denied for L-G” tai jotain vastaavaa… Vitsillä tietty! L-G oli hieno, hauska ja äärimmäisen karismaattinen hahmo. Niin, onnea L-G, sinne jonnekin!
Kai Hahto (Nightwish)
– Hyviä muistoja on paljon… Mutta mennäänpä Pellavarockiin vuonna 2004. Olin siellä Rotten Soundin kanssa ja Entombedin keikan aikana L-G sitten huusi mikrofoniin, että ’valomies, saisikohan tuota yhtä lavalamppua vähän pienemmälle kun se valaisee niin perkeleesti’. Sitten L-G tajusi että se ”lamppu” on taivaalla helottava aurinko. SItten L-G pieraisi mikrofoniin ja homma jatkui.
Kalle ”Kaarle” Virtanen (Viikate)
– En pysty nostamaan esiin ”yhtä parasta muistoa”, mutta aivan ensimmäiseksi tulee mieleen se, että L-G oli jokaisella kohtaamiskerralla ystävällinen, joviaali ja toiset huomioon ottava. Myös sillä viimeisellä kerralla Helsingin On The Rocksissa syksyllä 2019.
– Parisenkymmentä L-G:n esiintymistä ehdin nähdä ja Viikatteen kanssa lämpättiinkin pari vetoa Entombedin Morning Star -rundilla. Se taas jäi omalta puoleltani harmittamaan, ettei L-G:n vierailu Viikatteen levyllä lopulta onnistunut, sillä sairaus – ja lopulta kuolema – estivät tämän mahtavan idean toteuttamisen.
Markus Vanhala (Omnium Gatherum, Insomnium, I Am The Night)
– Oltiin taannoin soittamassa Entombedin kanssa Tampereen Klubilla, ja joskus keikkojen jälkeen lämmiteltiin Klubin legendaarista bäkkärisaunaa L-G:n kanssa ja ukkeli lauleskeli hyväntuulisena suomeksi ”tule kanssani kylpyyn, tahdon samaan ammeeseen”. Sitten hän tokaisi tuon olevan ainoa pidempi suomalainen lause, jonka hän osaa. Tähän kyseiseen Bamperos-yhtyeen antiklassikkoon en ole törmännyt L-G:n lisäksi muuten kuin kummityttöni isän osalta. Hän nimittäin jollottelee samaa laulua aina paljua lämmitellessään!
– Toisena eeppisenä muistona L-G:n suhteen tulee mieleen eräs saksalaisfestari, jossa olimme muinoin kimppakeikalla. Bäkkäreitä oli kaksi ja viimeisenä soittanut Dark Funeral päätti omia molemmat itselleen syystä X. Toisin sanoen Omnium Gatherum ja Entombed pistettiin taivasalle. Pitihän siinä sitten hymähtää, että ruotsalaiskollegat Dark Funeralista tosiaan heittivät itsensä L-G:n ja Entombedin pihalle backstage-tiloista. Niin, meniköhän se isojako nyt ihan kohdalleen?
– No, L-G ei ollut rentona kaverina tästä moksiskaan, ja siinä sitten vähän olustettiin ja iloittiin yhdessä taivasalla metsikössä. Sitten Enskan keikan alkaessa L-G rynnisti lavalle ja käsissä oli täysi tuoppi ja mikrofoni ja jostakin kahden sormen välistä roikkui vielä bonusolutpullokin. Kun tuli kitarasoolon aika, alkoi armoton moshaaminen ja L-G:lle ominainen ”köpöttelyhiippailu”. Samassa myös molemmat alkoholiannokset tyhjenivät sekunneissa. Näky oli eeppinen ja iloinen!
Mikä on suosikkisi L-G:n mittavasta tuotannosta?
Tomi: – Entombedia tuli kuunneltua jo varhaisina aikoina, jolloin bändi toimi nimellä Nihilist. Yhtyeen demoja luukutettiin niin että nauhat vonkuivat! Kun ensimmäinen Entombedin levy Left Hand Path ilmestyi, se olikin sitten jotain sellaista, ettei voinut todeta kuin että huhhuh. Niin tosiaan, ko. levyn masternauha oli livahtanut jo puoli vuotta ennen virallista ilmestymistään underground-skenen tape trading -ympyröihin… Joka tapauksessa Left Hand Path ja rokkaavampi Wolverine Blues ovat itselleni ne rakkaimmat ja tärkeimmät levyt. Bändi oli todella kovassa iskussa niihin aikoihin!
Kai: – Kyllä se on Left Hand Path, joka räjäytti pään. Hieno levy, jossa on mahtava soundi ja energia.
Kaarle: – Entombed AD:n Bowels Of Earth -albumin avausbiisi Torment Remains on yksi tämän vuosituhannen parhaista dödöralleista. Varhaisemmasta tuotannosta Hollowman-ep ja DCLXVI: To Ride, Shoot Straight And Speak The Truth! -albumi ovat L-G:n huippuhetkiä.
Markus: – Kolme ekaa Entombediä eli Left Hand Path, Clandestine ja Wolverine Blues edustavat itselleni eräänlaista pyhää kolminaisuutta ja kovin vaikea näistä on valita suosikkia. L-G ei toki Clandestinella vaikuta – liekö mies ollut vuosilomalla? -, joten jätetään se näistä laskuista pois. Mutta niin… Headbanger’s Ballin kulta-aikoina tuli niin vahvasti vartuttua esimerkiksi Left Hand Pathin, Wolverine Bluesin ja Hollowmanin videoiden tahdissa ja imuroitua niistä identiteettiä, ettei niitä ylitä mikään. Näitäkin juttuja muistellessa piti tsekata videot YouTubesta taas kerran. Timakkaa tavarata, edelleen!
