”Dead, deceased, but life goes on
I will be the one who won
Continue to seek and you will see
That life is your worst enemy”
Monta oleellistakin asiaa olen vuosien saarossa unohtanut, mutta kesä 1990 on yhä elävästi mielessä – ainakin muutamien Entombediin liittyvien asioiden osalta.
Olin kesäkuun alkupuolella 1990 vierailulla Tukholmassa, ja eräs vasemmalle viettänyt varjoisa polku vietti kohti vanhassa kaupungissa Yxsmedsgränd-kadulla sijainnutta House Of Kicks -levykauppaa.
Raskasta omakustanne- ja underground-metallia ja -punkkia kaupanneen puodin tiskillä makasi uudenkarheita, juuri Englannista saapuneita pitkäsoittoja. Eräs tummansininen kansi kiinnitti huomion… Voiko se olla… Onhan se perkele: siinä on Entombedin debyyttialbumi Left Hand Path ilmielävänä!
Entombedin esiaste Nihilist oli tullut tutuksi jo aikaisemmin, ja olin jo ehtinyt odottaa ”Enskan” debyyttiä vesi kielellä. Eikä odotus osoittautunut turhaksi: väkivahvan levyn äärellä ei tarvinnut pettyä tuolloin, eikä albumi ole menettänyt tehoaan vuosikymmenien saatossakaan. Left Hand Path lukeutuu Altars Of Madnessin, Scream Bloody Goren ja muutamien muiden kuolonkatkuisten opusten ohella maailman parhaiden death metal -teosten joukkoon.
18. elokuuta 1990 koitti toinen hieno ”Entombed-hetki”, kun tukholmalaisryhmä saapui konsertoimaan Helsingin Lepakkoon. Kolmenkymmen markan – se lienee nykyrahassa alle vitosen – pääsylippu tarjosi myös oikeuden katsastaa Xysman ja muun muassa tulevista Amorphis-miehistä koostuneen Violent Solutionin keikat.
Henkilökohtaisesti olin haljeta ylpeydestä, kun sain Lepakossa kaupitella oman The Untouchables -metallifanzinen ensimmäistä numeroa. Sen sivuilta löytyi muun muassa uunituore Entombedin haastattelu.
Lavalle pyörremyrskyn lailla noussut Entombed teki tuona iltana lähtemättömän vaikutuksen, ja aivan erityisen vaikutuksen teki laulusolisti Lars-Göran Petrov. Komeasti murissut pitkätukka osoittautui lavaolosuhteissa yllättävänkin lupsakaksi kaveriksi, ja leveästi hymyillyt mies puhui välispiikeissään myös hupaisan kuuloista vanhahtavaa suomea. Myöhemmin selvisi, että hänellä on suomalaisia sukujuuria.
Myöhemmin selvisi myös se, että Lars-Göran ei ole leppoisa ja lupsakka kaveri ainoastaan lavalla vaan myös sen ulkopuolella. Älgeehen tuli törmättyä vuosien mittaan lukuisia kertoja niin suomalaisten kuin eurooppalaisten musiikkitapahtumien backstage-alueilla, eikä hän ollut kertaakaan huonolla tuulella. Ei kertaakaan. Tai jos oli, niin hän ei näyttänyt siitä pienimpiäkään merkkejä ulospäin. Hänen kanssaan oli aina mukava turista ihan mistä tahansa.
Viimeisen kerran tapasin hyväntuulisen – niinpä niin! – L-G Petrovin Helsingissä syksyllä 2019, kun hänen yhtyeensä Entombed A.D. soitti väkevän keikan On The Rocksissa. Ennen konserttia teimme taas yhden haastattelun ja kävin tervehtimässä solistilegendaa myös esiintymisen jälkeen. L-G tarjoili tapansa mukaan innokkaasti monenlaisia alkoholituotteita, ja joitakin janojuomia siinä tuli maistettuakin. Mukana ollut ystäväni, Viikate-yhtyeen death metal -maanikko Kaarle, maistoi hieman enemmänkin. Hänellä oli ruotsalaisveijarille myös muuta asiaa, ja L-G nyökkäili Kaarlelle erittäin tärkeän kysymyksen äärellä hyväksyvästi. Valitettavasti L-G:n päivät kävivät liian vähiin liian nopeasti, eikä hän ehtinyt toteuttaa Kaarlen toivetta.
Tietoisuus siitä, että Lars-Göran Petrov poistui keskuudestamme sunnuntaina 7. maaliskuuta 2021, tekee minut juuri nyt aivan pohjattoman surulliseksi. Tuntuu siltä, että yksi aikakausi on taas päättynyt. Emme menettäneet vain uskomatonta death metal -solistia (”THE voice of our generation” – Esa Holopainen) vaan myös äärettömän aidon ja hienolla tavalla positiivisen ihmisen.
”Dead, deceased, but life goes on
I will be the one who won
My charred body will decay
But my soul will be floating anyway”
–
Entombed: But Life Goes On
Ps. Jos olisin tiennyt, että tuo kohtaaminen On The Rocksin backstagella jää viimeiseksi Chief Rebel Angelin kanssa, olisin kumonnut laseja vähän enemmänkin. Mutta ehkä sitten joskus, jossakin siellä vasemman polun varrella…
