Justin Bieber sanoi tehneensä Marilyn Mansonista jälleen relevantin – Shokkirokkari lyttää popparin: ”Ylimielinen paskiainen”

Pop- ja hevitähdet riitelevät t-paidan vuoksi, osa 666.
14.9.2017 12:46

Consequence of Sound on julkaissut lyhyen otteen tulevasta pitkästä Marilyn Manson -haastattelustaan. Esimakuna toimivassa artikkelissa Manson kuvailee, miten tämä törmäsi viime vuonna pop-supertähti Justin Bieberiin, joka käytti tuolloin omien paitojensa pohjana vanhoja shokkirokkarin pukineita. Shokkirokkari kertoo Bieberillä olleen yksi Manson-paidoista päällään, kun nämä tapasivat ensimmäistä kertaa – ja laukoneensa päälle ylimielisiä kommentteja.

”Hän sanoi minulle: ’Tein sinusta taas relevantin’. Se oli virhe. Ilmoitin hänelle seuraavana päivänä saapuvani hänen soundcheckiin ja että vetäisimme Beatiful Peoplen. Hän todella luuli, että tulisin paikalle, koska hän on tyhmä”, Manson kertoo.

”Hän oli todella ylimielinen paskiainen sanoessaan noin. Hän oli lisäksi myös todella iholle tuleva kaveri. Tiedäthän, ’yo yo bro!’ ja koskettaa sinua puhuessaan. Minä olin, että rauhoitu ja ota askel taaksepäin, äläkä pyöri siellä munani korkeudella!”

Manson kertoo saaneensa sentään Bieberiltä ja oheistuotteen valmistajalta kaikki paidoista saadut tuotot itselleen niitä itselleen vaadittuaan.

”He eivät edes pistäneet vastaan. He olivat vain, että ’joo, tiedetään, teimme väärin, ota rahat.'”

Bieberin ja Mansonin paitahässäkkä ei suinkaan ole ensimmäinen (eikä luultavasti viimeinen) kerta, kun pop-tähden yllä nähty heavy metal -paita herättää paheksuntaa. Pahin esimerkki lienee Kardashianin klaanin hiljattain aikaansaama pienimuotoinen kohu, kun nämä nappasivat oman paitamallistonsa kuvituksen suoraan muun muassa Doorsilta, Metallicalta ja Ozzy Osbournelta.

Lisää luettavaa