Levyä valmisteleva Mira Luoti mittavalle kiertueelle – poimi paikkakuntasi tästä

Arto Tuunelan kanssa viilattu albumi näkee päivänvalon syksyllä.
4.3.2016 11:32

Tammikuussa Pinnan alla -nimisen ensimmäisen soolosinglensä julkaissut Mira Luoti lähtee keväällä kiertueelle. Se aikoo jatkua kesäfestarien kautta hamaan syksyyn saakka, mikähän on meidän kannaltamme loistavaa.

Miran tekeillä olevan albumin kappaleita on mahdollista kuulla ensimmäistä kertaa tänään 4.3. Amnestyn naistenpäivän juhlassa Helsingin Café Mascotissa. Varsinaisen rundin tähän mennessä varmistuneet etapit löytyvät tuosta hieman alempaa.

On kutkuttava tunnelma. Bändi on hioutunut hyvin yhteen ja ottanut uudet biisit omakseen, tykätään tosi paljon soittaa kappaleita. On erikoinen tilanne lähteä keikoille täysin uusin biisien kanssa, joita ihmiset ei oo kuullut, kiinnostavaa nähdä ihmisten reaktiot. Live- ja levyversiot tulee erottumaan toisistaan tyylikkäällä tavalla, lavoille valmistautuva artisti pohtii.

Miran debyyttialbumi ilmestyy syksyllä ja vielä keväällä tulemme saamaan siltä lisää esimakua.

Pinnan alla on hyvin mystinen ja puoleensavetävä biisi. Se on myös ensimmäinen sukellus siihen, mitä on luvassa. Olen tehnyt sen ja koko tulevan albumin kahdestaan Arton (Pariisin Kevät -Tuunela, toim. huom.) kanssa. Uuden musan suhteen on koko ajan ollut tosi paineeton tunnelma ja luottamus siihen, että kaikki järjestyy. Vaikka levy on melkein valmis, ei luomisen into ole kadonnut minnekään. Studiosta on tullut paikka, jossa pääsen irti arjesta, se on ollut tosi koukuttavaa. Kun ollaan päästy studiossa vauhtiin, biisejä on syntynyt hirveällä vauhdilla ja innolla. En malta odottaa, että pääsen jakamaan lopputuloksen koko maailmalle!

Mira Luoti liikkuu tien päällä seuraavasti:

23.3. Mikkeli, Wilhelm
8.4. Turku, Gong
14.4. Oulu, 45-Special
16.4. Helsinki, Virgin Oil
23.4. Levi, Hullu Poro Areena
6.5. Tampere, Klubi
7.5. Lahti, Möysän Musaklubi
13.5. Kouvola, House Of Rock
14.5. Järvenpää, Blackpool
20.5. Lappeenranta, Old Cock Bar
28.5. Eura, Sieravuori
29.5. Helsinki, TBA
9.6. Helsinki, TBA
11.6. Kaarina, Saaristo Open
2.7. Hailuoto, Bättre Folk
9.7. Turku, Ruisrock
15.7. Oulu, Rotuaari Piknik
16.7. Loimaa, Kuissi Rock
21.7. Pietarsaari, Jaakon Päivät
22.7. Kuortane, TerwaPop
23.7. Punkaharju, Punkaharju By Night
29.7. Jyväskylä, Neste Rally Zone
30.7. Kotka, Meripäivät
30.7. Salo, Outfox Festival
5.8. Seinäjoki, Vauhtiajot

Lisää luettavaa