Black Sabbathin bassotaiteilija Geezer Butler vieraili hiljattain NPR:n Bullseye with Jesse Thorn -podcastin vieraana. Visiitin tarkoituksena oli promotoida Butlerin tuoretta elämäkertaa, mutta keskustelu kääntyi myös vakavampiin aiheisiin – kuten Butlerin kamppailuun masennusta vastaan. Se onkin vienyt muusikon välillä aika syvälle.
”En ollut masentunut jatkuvasti. Välillä vain tuli sellaisia kausia”, Butler aloittaa 1970–80-lukujen kokemuksiinsa viitaten.
”Niihin aikoihin kukaan ei puhunut masennuksesta tai sellaisesta. Porukka ei uskaltanut mainita mistään masennuksesta, koska pelättiin, että sinut vietäisiin heti johonkin mielisairaalaan ja joutuisit lukkojen taa lopuksi elämääsi. Silloin ei siis voinut puhua asiasta ihmisille, jos sattui tulemaan huonoja päiviä.”
”Kerran minulle tuli todella paha masennuskausi ja menin lääkäriin. Hän vain sanoi, että ’mene pubiin ja ota pari tuoppia, tai vie koira kävelylle tai jotain, pärjäät kyllä’. Siinä sitten ajattelin, että ei, en minä pärjää, ei se toimi niin. Tuollaista tapahtui usein, ja vasta muistaakseni 1990-luvulla asiaan tuli muutos. Asuin silloin St. Louisissa ja sain eräänlaisen hermoromahduksen. Menin sitten lääkäriin ja selitin hänelle kaiken. Hän totesi, että olin kliinisesti masentunut ja määräsi minulle Prozac-lääkettä. Kuuden viikon jälkeen siitä masennukseni alkoi lopulta helpottaa. Ajattelin vain, että tältäkö minusta pitäisikin tuntua. Sen jälkeen olen ollut ok.”
Butler muistelee, miten ympärillä olleiden ihmisten oli vaikea ymmärtää, mikä häntä riivasi. Olihan hän menestynyt muusikko, joka oli kerännyt sievoisen summan rahaakin sukanvarteen.
”Porukka oli, että mikä sinua vaivaa, mitä on oikein tapahtunut. Eikä mitään ollut varsinaisesti tapahtunut. Sanottiin, että sinulla on rahaa yllin kyllin, sinulla on komea talo, sinulla on autoja ja kaikkea. Mikä sinua vaivaa? Piristy nyt”, Butler sanoo.
”He eivät voineet ymmärtää, ettei siinä ollut kyse mistään tuollaisesta. Sitä voi saada kaiken haluamansa tässä maailmassa, mutta kun ne synkät, ankeat päivät osuvat kohdalle, millään tuolla ei ole väliä. Sitä vain ajattelee, että pitäisikö sitä lopettaa kaikki. Onneksi pääsin ylös sieltä.”
Siispä muistakaa: jos niitä kamalia, synkkiä päiviä osuu omalle kohdalle eikä olo näytä helpottavan, on syytä tarttua puhelimeen ja ottaa asia puheeksi alan asiantuntijoiden kanssa. Jos yrittää vain purra hammasta ja painaa väkisin eteenpäin, voivat asiat mennä tosi pahasti päin mäntyä. Puhukaa, ihmiset, ja huolehtikaa kaverista kans!