EEVIL STÖÖ: Iso vauva Jeesus

Arvio julkaistu Soundissa 2/2016.
Kirjoittanut: Pekka Laine.

Arvio

EEVIL STÖÖ
Iso vauva Jeesus
Monsp

Suomiräpin tärkein järjen ääni tulee umpijärjettömyyden valepuvussa. Niksahtaneelta roolileikiltä hetken vaikuttava Eevil Stöö oli ehkä joskus jonkun korvissa vitsi. Jos verbaalista kekseliäisyyttä ja riskinhallintaa sekä tuttujen räppikonventioiden hämmentämistä pidetään mittareina, Stöö on todella kaukana vitsistä. Alaviistoon pitchatulla äänellä todellisuuden perspektiiviharhoilla leikittelevä hiihtopipomessias saa suuren osan muusta höpötysmusiikista vaikuttamaan pellepuuhalta.

Iso vauva Jeesus -eepoksella Eevil Stöö taustajoukkoineen kiristää tavaramerkkimetodinsa äärimmilleen. Taustalla pauhaa karusta Memphis-soundista jalostettu hiipivän rikkinäinen konefunk, jota painostavat synamaisemat kehystävät. Apokalyptisen soundin ylle maestro suoltaa vahvoja tutkielmia yhdestä ja samasta aiheesta. Kuka on Stöö? Miksi Stöö on Stöö? Olemme temaattisesti hip hopin ytimessä ja alkupisteessa. Olemme alfassa. Vai oliko se omega?

Kuuntele kaksitoista kolmannessa persoonassa vuodatettua freskoa Stöön kosmisesta kamppailusta, ja sinun pakko pyyhkiä hikeä ja kumartaa. Etenkin suomalaisen poppiräppilyriikan kohdalla herää hyvin harvoin uteliaisuus verbaalisten ideoiden alkuperästä. Lainat ovat läpinäkyviä ja omat ideat geneerisiä. Mudafukin Stöön seikkailuja seuratessa hämmennys on jatkuvaa. Kakkosraita Aivovamma operoi jo omalla asteikollaan. Stöö ei ole Ramones, Stöö on Devo. Stöö on Äiti Amma. Stöö keksi keksimisen. Stöö keksi vitun nopeasti juoksemisen. Stöö keksi Barbapapan eli tavallaan kaiken. Miten vastaat tuohon? Miten kuvaat omaa menestyksen janoasi sen jälkeen, kun Stöö on ilmoittanut haluavansa miljoonan valuutasta riippumatta, kultaiset leegot ja albiinolemmikkisaukon?

Vaikka Stöön teltasta loppuu jossain vaiheessa happi, hän vie meidät tuoreiden ideoiden äärelle. Onko kukaan kuullut aiemmin kenenkään kehuskelevan sähköankeriaista punotulla potkupuvulla? Maamme tarvitsee taiteilijoita, jotka eivät liidä lailla strutsin vaan uskaltavat olla lentokaloja.

Lisää luettavaa