Junttaus on ensimetreistä lähtien taattua Warningia. Askeleessa on sen verran painoa, että sen tuntee tärinästä Pihtiputaan mummokin.
Kun Patrick Walkerin laulu alkaa, sinkoudun välittömästi parin vuosikymmenen taakse, piehtaroimaan elämäni raskaimpien aikojen läpi. Levy on uusi, mutta Warning onnistuu repimään jotakin umpeen arpeutunutta auki uudestaan ja uudestaan.
Doom-klassikko Watching from a Distance on itselleni todella tärkeä levy, minkä tähden tähän uuteen tarttuessa ilmassa oli melkoisesti ennakko-odotuksia ja pientä jännääkin. Välissä on kaksikymmentä vuotta, ja mietitytti, onko luvassa vain haikea pieru menneisyydestä. Ihan turhaan, kyllä bändi edelleen hukuttaa tukasta suohon aivan yhtä reippain riuhtaisuin kuin edellislevyllä.
Biiseillä on mittaa niin, että syvät vedet ehtii naarata kunnolla. Levyn lyhyinkin kappale kestää kuusi ja puoli minuuttia, pisin kaksi kertaa sen. Albumin kuuntelemisen lopulla pulssi on laskenut jonnekin kooman tasolle ja olo on kerrassaan kengänpohjasta raavittu.
Mahtavaa tavaraa. Tältä sen kuuluu tuntua, kun piestään kunnolla. Jos joskus tekee mieli lähteä krebaamaan ja kaipaa tarkoitukseen sopivaa musiikkia, tämä soimaan. Ei nimittäin tee pitkään.