”No, se on sinun ongelmasi.”
Buzz Osborne nauraa ilkikurisesti. Hän on kovan luokan James Bond -fani, toimittaja taas ei ole.
Miksi keskustelemme Melvinsin kitaristi-laulajan kanssa agentista, jolla on lupa tappaa? Bondia ja Yhdysvaltain luoteisrannikkoa – Melvinsin kotiseutua – yhdistää yksi Seattlen suurista edesmenneistä: Soundgardenin solisti, laulaja jonkin suuremman armosta, Chris Cornell.
Haastattelumme on käynnistynyt Melvinsin ja Napalm Deathin uuden yhteisalbumin tiimoilta mutta ajautunut ensin mainitun varhaisvuosiin ja aikalaisiin. Suosikikseen ajanjakson bändeistä Osborne nimeää Soundgardenin, joka edustaa Black Sabbathista ammentavine kitarariffeineen grunge-termin synnyttäneen skenen raskaampaa äärtä – aivan kuten Melvinskin.
– Kuuntelen Soundgardenia nykyään enemmän kuin silloin, kun bändin levyt julkaistiin. Suosikkijuttuni Chris Cornellilta on kuitenkin Casino Royale -elokuvan tunnusbiisi You Know My Name, yksi hienoimmista Bond-teemoista, Osborne intoilee, enkä väitä vastaan.
– ”Arm yourself because no one else here will save you.” Huikea säe, kuin Dylania! Minulle ei järjestetä hautajaisia, mutta jos järjestettäisiin, tuo biisi soisi siellä. ”Are you ready to die?” Sitä seuraisi Dylanin It’s Alright, Ma (I’m Only Bleeding) ja lopuksi kajahtaisi The Birthday Partyn Mutiny in Heaven. Nuo kolme kiteyttävät aika lailla kaiken, mitä haluan sanoa.
Hautajaissoittolistan ja 007:n äärelle meidät on vienyt maaliskuussa 40 vuotta täyttänyt Deep Six, varhaista Seattle-skeneä koonnut levy, jolla Melvinsin ja Soundgardenin ohella esittäytyivät Green River, Malfunkshun, Skin Yard ja U-Men.
Tai esittäytyivät ja esittäytyivät. Levyn maine on kasvanut totuutta suuremmaksi.
– Se levy ei kiinnostanut ilmestyessään ketään, ei niin missään. Se ei jättänyt minkäänlaista jälkeä. Mutta hauska sessiohan se oli, ainakin Melvinsin osalta. Ja tärkeä varhainen studiokokemus meille. U-Menin jätkät eivät olleet kovin innoissaan, suostuivat äänittämään levylle vain yhden biisin.
Mutta onneksi suostuivat. Kyseinen They on toinen Osbornen suosikkibiiseistä Deep Sixin valikoimasta. Toinen on Malfunkshunin With Yo’ Heart (Not Yo’ Hands), jonka Melvins myöhemmin versioi.
– U-Menin ensimmäinen ep on yksi parhaista Seattle-jutuista koskaan. Mutta eihän kukaan tiedä heitä saati välitä heistä. Tai ainakin aivan liian harvat.
Ei vain harvoille korville
Puhutaanpa vuosikymmenten takaisten levyjen sijaan uudesta albumista, jolla kahdesta yhtyeestä syntyy melkein yksi uusi.
Melkein. Savage Imperial Death March -otsikkoa kantavan levyn kannessa komeilee kuitenkin kaksi tuttua nimeä äänekkään musiikin pantheonista: Melvins ja Napalm Death.
Osborne muistelee kuulleensa brittiläisestä grindcore-pioneerista ensi kertaa vuonna 1988, From Enslavement to Obliteration -albumin julkaisun aikoihin. Kun Napalm Death saapui 1990-luvun taitteessa ensimmäiselle Yhdysvaltain-kiertueelleen, Oaklandin-keikkaa oli todistamassa myös Osborne.
– Kun näin heidät livenä, ymmärsin, etteivät he ole metalliyhtye, vaikka heidät sellaiseksi yhä sitkeästi luokitellaan. He ovat pikemminkin performanssitaidetta, etenkin jos miettii heitä livenä. Kun kiersimme viime vuonna yhdessä, Barney [Greenway, laulaja] pukeutui henkseleihin ja Dinosaur Jr. -paitaan. Se on aika kaukana corpsepaintistä ynnä muusta. Napalm Death on vahvasti omaleimainen yhtye, toisin kuin monet 40 vuoden takaisia juttuja toisintavat bändit.
Melvinsin ensimmäinen levy Gluey Porch Treatments ja Napalm Deathin debyytti Scum näkivät molemmat päivänvalon 1987. 29 vuotta myöhemmin yhtyeet kiersivät Yhdysvaltoja ensimmäistä kertaa yhdessä.
Napalm Death. Kuva: Gobinder Hjitta
Kun uusi yhteiskiertue häämötti keväällä 2025, yhtyeet halusivat tarjota yleisölleen jotain spesiaalia. Syntyi idea vain kiertueella myytävästä ep:stä.
Melvinsille on kertynyt yhteislevyistä kokemusta jo muun muassa Jello Biafran ja dark ambient -artisti Lustmordin kanssa. Osborne ja rikostoverinsa, rumpali Dale Crover, kutsuivat Napalm Deathin basistin Shane Emburyn ja kitaristin John Cooken studiolleen Los Angelesiin. Viikko oli idearikas.
– Olemme kaikki luovia ja avoimia, eihän tästä tulisi muuten mitään. Jotain yhteistyön tiiviydestä ja intuitiivisuudesta kertoo, etten edes tarkkaan muista, mitkä ideoista tulivat minulta. Oletin, että saisimme aikaan muutaman biisin, mutta niitähän kertyi levyllinen. Se oli mukava yllätys.
Osborne kehuu vuolaasti Barney Greenwayn lauluosuuksia, jotka tämä äänitti jälkikäteen Englannissa.
– Kiertueen jälkeen koin, ettei näin siistiä ja kovalla työllä tehtyä kamaa voi jättää vain keikalta levyn hankkineiden onnekkaiden kuultavaksi. Veimme matskut, ep:ltä yli jääneet pari biisiä mukaan lukien, Ipecacille, ja yhtiössä innostuttiin levyn julkaisemisesta.
Yrittämättä outoa
Savage Imperial Death March on tekijöidensä kuuloinen levy, ja paikoin myös yhteisten vaikuttajien. Kun nostan Killing Joken esiin Nine Days of Rainin yhteydessä, Osborne intoutuu vannomaan kaikkien osallisten jaettua rakkautta brittiläiseen post-punkin edelläkävijään.
– Mutta ei studiossa mainittu nimeä Killing Joke! En mennyt kyselemään biisin alulle panneelta Shaneltä, mitä hänellä oli tarkalleen mielessä kehitellessään riffiä. Totesin vain, että siistiä, työstetäänpä tuota.
– Siisteistä jutuista puheen ollen: yksi suosikkilevyistäni Killing Jokelta on se 2003 ilmestynyt klovnikantinen nimikkolevy, jolla Dave Grohl soittaa rumpuja. En osannut kuvitella, että he olisivat siinä vaiheessa uraansa niin kovassa vedossa. Asteroid on käsittämättömän hieno biisi. Eikä kysymystäkään, etteikö levy olisi Daven hienointa työtä rumpalina.
Hienoahan se onkin. Grohlin kautta jälleen Seattlea sivuttuamme palaamme uuteen yhteislevyyn. Se ei ole mikään vitsi, mutta veijarimaisen musta huumori on läsnä. Brittien ajoittaisesta kuivakan hirtehishumoristisesta kielipelistä huolimatta tämä on yllättävämpää Napalm Deathin osalta.
Melvinsin tekemisistä on aina tunnistanut samanlaisen ilkikurisen virneen kuin Osbornen hehkuttaman Killing Joke -levyn kansiklovnilla.
– Tuo on totta, siis tiettyyn rajaan saakka. Emme tee Melvinsiä minään vitsinä. John ja Shane ovat todella, todella hauskoja heppuja. Nauramme heidän seurassaan taukoamatta, teemmepä levyä tai emme. Ihmekös tuo, että se kuuluu myös levyllä.
Melvinsin virne – tai vaikutelma virneestä – syntyy siitäkin, että Osborne, Crover ja vaihtuvat basistit ovat tehneet aina täsmälleen mitä ovat halunneet. Ilmaisun itsenäisyyttä ei horjuttanut edes Kurt Cobainin hehkutuksen tuoma kiinnitys Atlantic Recordsille vuosiksi 1993–96. Major-kauden levyistä etenkin Houdini ja Stoner Witch ovat selkokielisintä Melvinsiä, mutta silti linjassa yhtyeen muun mittavan ja monisyisen tuotannon kanssa.
– Uskoakseni tällä yhteislevylläkin kuulee, että meidän ja Napalm Deathin jätkien musiikkimaut ovat eklektisempiä kuin monien meitä kuuntelevien. En koskaan tee tietoisesti outoa kamaa. Teen vain musaa josta tykkään, ja se nyt sattuu kuulostamaan monista oudolta.
– Maailma on täynnä bändejä, jotka ovat valmiita tekemään kaiken, mitä yleisö heiltä vaatii. Meiltä on turha odottaa sellaista.
”Arm yourself because no one else here will save you”. Ei ole hankala ymmärtää, miksi säe puhuttelee Osbornea.