Eppu Normaalin voimakaksikko Martti ja Pantse Syrjä komeilevat Soundin 6/26 kannessa. Lehden pääjutussa veljekset antavat mahdollisesti viimeisen Eppu Normaali -haastattelunsa – tämä suomirockin jättiläinenhän päättää uransa esiintyvänä yhtyeenä Ratinan stadionilla 8. elokuuta. Ari Väntäsen toimittamassa haastattelussa Syrjät kertaavat Eppujen vuosikymmenten mittaisen uran eri vaiheita, ja onhan siinä ehtinyt tapahtua kaikenlaista. Alapuolelta voi lukea, miten bändin alkuvuosina saattoi keikoilla olla suorastaan vaarallinen tunnelma, kun osa yleisöstä oli tullut paikalle haastamaan riitaa eikä turvamiehiä juuri kiinnostanut turvallisuuden takaaminen. Lisää tarinaa löytyy sitten lehdestä!
Lue myös: Soundi 6/26: Eppu Normaali, Tarja Turunen, Scorpions, Joku Iiris, Lordi, Rufus Wainwright…
Uusiutuneen bändin valitsema tie näytti heti johtavan jonnekin. Epe Helenius kiinnitti Eput Poko Rekordsille, ja ensimmäinen albumi Aknepop ilmestyi vuonna 1978. Sillä oli biisejä kuten Poliisi pamputtaa taas ja Rääväsuita ei haluta Suomeen.
– Kesällä 1978 me tehtiin jo paljon ihan oikeita keikkoja ja ostettiin keikkabussi ja laulukamat, Martti kertoo. – Lohjan-keikalla oli valtavasti sekä punkkareita että diinareita, jotka olivat ajan hengen mukaisesti kuin kissat ja koirat. Kun me noustiin lavalle, diinarit tulivat eturiviin räkimään. Kysyttiin järjestysmiehiltä, voisivatko he suojella esiintyjiä edes vähän. Vastaus kuului: ”Vielä sanakin, niin kohta olette kaikki samassa kopissa.” Sellaista se oli siihen aikaan.
Ensimmäisen kunnon keikkakesän jälkeen Eput yllätti ilmoittamalla jäävänsä keikkatauolle.
– Se oli ilmeisesti ennen kuulumaton ja pöyristyttävä asia, Martti sanoo. – Vaarana oli kuulemma, että yleisö unohtaa meidät. Mutta me tarvittiin pientä hermolepoa, ja piti tehdä tokan levyn biisitkin.
Lahden Microvoxissa äänitetty Aknepop ei kuulostanut sellaiselta kuin Eput oli toivonut, joten Maximum Jee & Jee tehtiin uusilla asetuksilla.
– Bändi oli sitä mieltä, että kun kerran Pantsen äänittämät demot kuulostavat paremmalta kuin bändin eka albumi, niin mitäpä jos Pantse tuottaisi Eppujen tokan levyn, Pantse muistelee. – Pyysin samalla Sundqvistin Mikaa näyttämään, miten MSL-studion vehkeet toimivat. Siitä lähtien mä olen tehnyt studiotöitä.
Huhtikuussa 1979 listakolmoseksi noussut kakkosalbumi oli debyyttiä popimpi. Kukaan tuskin yllättyy kuullessaan, mitä faneista punkeimmat siitä tuumasivat: njet njet.
– Meitä moitittiin itsemme myymisestä, Martti sanoo. – Yhtyeen olisi pitänyt olla yhteiskunnallisesti valveutunut ja soittaa kamalankuuloista musiikkia.
– Jotkut sanoivat, että me petettiin punk, kun liu’uttiin kauemmas siitä, Pantse jatkaa. – Mutta olihan Epuissa punkin elementtejä vielä pitkään. Me saatiin uusia ideoita ja meidän taidot kehittyivät, jolloin ilmaisu laajeni. Itsemmehän me oltaisiin petetty, jos ei oltaisi muututtu.
Maximum Jee & Jee vei Eput keikoille ympäri maan.
– Kemijärven-keikalle tuli lauma raggareita uhittelemaan, Martti kertoo. – Lavalle lensi puukko, joka jäi Juhan jalan viereen törröttämään. Se tuli tosin järkkärin kautta: järjestysmies otti eturivissä veistä esitelleeltä kaverilta teräaseen pois ja heitti sen olkansa yli lavalle, koska eihän siellä ollut ketään suojelemisen arvoisia.
– Kun me oltiin lähdössä, raggarit tulivat uhittelemaan, että ”haa, mepä ajetaankin meidän hienot siipiautot tähän teidän bussin eteen, ja sitten te saatte kaikki turpaanne!” No, Aku nousi ratin taakse, pisti pikkuykkösen silmään ja lähti ajamaan, ja niin vain raggarit autoineen katosivat tieltä tosi nopeasti. Me ilmoitettiin keikkamyyjälle, että ei kiitos Kemijärvelle enää.
Aikansa kutakin: bändi palasi pohjoisen pikkukaupunkiin seuraavan kerran 1980-luvun loppupuolella. Sittemmin se on soittanut Kemijärvellä vuosittain varsin hyvällä menestyksellä.