Artisti: Def Leppard

Rockin klassikkobiisit, joiden nimet tietävät kaikki – vaan miten ne nyt oikein alkoivatkaan?

On biisejä, jotka ihan kaikki rockmusiikista pitävät tuntevat. Biisejä, joiden kertosäkeitä osaa jokainen laulaa mukana autoradion tahtiin ja jotka riemastuttavat juhlaväkeä yöelämän melskeessä. Mutta nyt testataan yleisön rocktietämyksen seuraavaa tasoa: millä sanoilla nämä kaikkien tuntemat klassikot alkavat?

Maailmankaikkeuden surkeimmat raskaat levyt listattu – mitä sanoisi Lemmy?

Yahoo-sivusto on julkaissut listan huonoimmista hevilevyistä. Listaukseen on otettu mukaan vain tunnettuja yhtyeitä, sillä ”miksi potkia potkittuja, jotka eivät koskaan nousseet parrasvaloihin”.Luetteloa ei voi sanoa kovin yllätykselliseksi, mutta kyllähän luonnollisesti mielipiteitä herättää. Music From ”The Elder” – hevilevy? Bark At The Moon – hevin historian paskimpia levyjä on siis teos, jolta löytyvät esimerkiksi nimikappaleen ja Rock N Roll Rebelin kaltaiset biisit? Fear Of The Dark – no, Maidenilta löytyy kyllä…

Def Leppard vs. One Direction: Kutsuuko raastupa?

Internetissä viime aikoina velloneiden huhujen mukaan 80-luvulla jättiläismäiseksi kasvanut brittiläinen hardrock-yhtye Def Leppard aikoo haastaa poppoikabändi One Directionin oikeuteen. Kiistakapuloina ovat Def Leppardin yli 20 miljoonaa kopiota myyneeltä Hysteria-albumilta tuttu Pour Some Sugar On Me ja One Directionin Midnight Memories. Jälkimmäisen taideteoksen on sanottu muistuttavan vähän turhankin paljon vuonna 1987 ilmestynyttä Leppard-klassikkoa.Def Leppardin Phil Collen on kuitenkin nyt ilmoittanut Billboardille, ettei oikeusjuttua ole sittenkään…