Queen-kitaristi muistelee, miten Def Leppard -laulaja pelasti hänen henkensä – ”Urani ja elämäni melkein päättyi siihen”

Brian May muisteli kohtalokasta hetkeä Rock & Roll Hall of Fame -seremoniassa.

Viime viikonloppuna pidettiin vuotuisat Rock & Roll Hall of Fame -seremoniat, jossa kunniagalleriaan nimettiin nippu uusia artisteja – tänä vuonna kyseisen kunnian saivat Def Leppard, Radiohead, Stevie Nicks, Janet Jackson, The Zombies, The Cure sekä Roxy Music – sekä kuultiin toinen toistaan hienompia musiikkiesityksiä sekä puheita niin nimetyiltä artisteilta kuin heidät esitelleiltä tahoilta.

Def Leppardin esittelypuheesta vastasi Queen-yhtyeen kitaristi Brian May. Queenin ja Def Leppardin jäsenet ovat olleet hyviä ystäviä pitkään ja Def Leppard esiintyikin aikoinaan muun muassa Freddie Mercuryn muistokonsertissa. Nimityspuheessaan May muisteli myös erästä iltaa, jona yhtyeen laulaja Joe Elliott pelasti kiharatukkaisen kitaristin pahimmassa tapauksessa kuolemalta, mutta vähintäänkin erittäin pitkälti sairaalareissulta.

Läheltä piti -tilanne tapahtui kitaristin mukaan vuonna 1983, kun Queen oli työstämässä The Works -albumia Los Angelesissa ja May päätti mennä katsomaan Forumissa esiintynyttä Def Leppardia. Keikan jälkeen May tapasi bändin (sekä heidän ylpeät vanhempansa) takahuoneessa ja sai kutsun vierailemaan seuraavan illan keikalle.

”Soitimme Travelin’ Band -kappaleen. Muistan sen ikuisesti, sillä urani ja elämäni melkein päättyi siihen. Tämä tapahtui Pyromania-kiertueella ja show’hun kuului kaikenlaisia liekkejä. Joe varoitti minua, että varo lopussa tulta. Kappaleen lopussa seisoimme rumpujen takana ja edessämme oli jonkinlainen rako, mistä liekin oli tarkoitus tulla – minulla ei ollut siitä mitään aavistusta”, May muistelee.

”Minä olen siinä ihan fiiliksissä, Joe huutelee, että ’Brian! Brian!’ ja minä luulen, että hän jotenkin hehkuttaa minua, tiedättehän? Yhtäkkiä valtava tulipallo nousee edestäni ja Joe veti minut pois alta juuri ajoissa – muuten en varmasti olisi tässä tänä iltana. Joe Elliott siis pelasti henkeni jo uransa alkuvaiheessa!”

May nousi seremonioiden päätteeksi myös lavalle kitaransa kanssa ja otti osaa all star -jamitteluun, jossa esitettiin Mott The Hooplen hitti All The Young Dudes. Katso video tuosta esityksestä täältä.