Artisti: Eurocrack

Lost In Music julkaisi artisteja – Soundi-klubilla mukana Poisonblack

Tampereella 16.-19.10. järjestettävä kaupunkifestivaali Lost In Music on julkistanut ison nipun esiintyjiä. Myös Soundi on mukana tapahtumassa, ja ensimmäinen torstaina 17.10. pidettävälle Soundi-klubille julkistettu esiintyjä on entisen Sentenced-vokalisti Ville Laihialan vuonna 2000 perustama Poisonblack.Poisonblack julkaisee Lyijy-nimisen kuudennen albuminsa 13.9. Ensimmäinen single on Home Is Where The Sty Is ja sen video soi alla.Muita Lost In Music -esiintyjiä ovat muun muassa: Anssi Kela, Lovex, Damn Seagulls, Krista Siegfrids, Eurocrack, Gracias, K-X-P, Husky Rescue,…

Levyuutisia: Doom Unit, Jaani Peuhu ja Eurocrack

Tamperelaisyhtye Doom Unit julkaisee kolmannen albuminsa 23. elokuuta. Kiekon nimi on simppeli III. Yhtyeen basistina toimii tällä hetkellä Happoradion kitaristi AH Haapasalo ja hän on myös tuottanut tulevan pitkäsoiton.- Albumin yleistempo on hieman rivakampi kuin kahdella aiemmalla levyllä, mutta löytyy sieltä tuttua laahausta ja fiilistelyäkin, kuvailee laulajakitaristi Jape.Get Away -singlen video on nähtävissä täällä:Tummanpuhuvasta elektropop-yhtye Iconcrashista tuttu Jaani Peuhu julkaisee syksyllä ensimmäisen sooloalbuminsa. Tear Catcher -levyn ensimmäinen single…