Etsi
Joe Lynn Turner esiintyy uuden levynsä promokuvissa ensimmäistä kertaa julkisesti ilman peruukkia.
Tuisku työstää parhaillaan levyä, joka kulkee työnimellä "viimeinen albumi".
Alangon ja Pohjosen lisäksi mukana on Tuomas Norvio.
Liika on liikaa, totesi Jonathan Davis kun Robinson iski kyntensä tämän selkään lauluja äänittäessä.
"Kyllä te vielä tajuatte", James Hetfield naureskelee yleisön reaktioille.
Tavastian sivuklubi jatkaa kuitenkin toimintaansa entiseen malliin.
Selloheviyhtye julkaisi tänään ep-levyllisen tulkintoja tunnetuista klassisen musiikin teoksista.
Kyseessä on Jansenin kolmas soolosingle.