Metallica-nokkamies osoittaa hyvää huumorintajua ja pelisilmää yleisön buuatessa St. Anger -levylle – ”Antakaa sille aikaa”

"Kyllä te vielä tajuatte", James Hetfield naureskelee yleisön reaktioille.
12.9.2022 17:37

Hevijätti Metallican vuonna 2003 julkaistu St. Anger on albumi, joka on useimpien fanien mielestä yhtyeen diskografian heikoin lenkki. Bändin jäsenet tietävät itsekin, ettei levy ole järin suosittu heidän seuraajiensa keskuudessa, mutta he osaavat kuitenkin suhtautua kritiikkiin rennosti ja pilke silmäkulmassa. Tästä käy osoituksena Metal Hammer -lehden esiin nostamat videopätkät, jotka on kuvattu bändin viimeisimmällä kiertueella.

Ensimmäisessä videoklipissä bändin nokkamies James Hetfield kysyy yleisöltä rehellistä mielipidettä St. Anger -levystä ja saa vastaukseksi pääasiassa buuauksia ja vislauksia. Tähän Hetfield tyytyy tokaisemaan: ”Annetaanpa sille uusi mahdollisuus, eikö?” jonka jälkeen bändi ryhtyy soittamaan levyltä löytyvää Dirty Window -kappaletta.

Toisessa videopätkässä Hetfield vitsailee puolestaan kappaleen jälkeen, että ”Siinä oli biisi kaikkien suosikkilevyltä”, johon yleisö vastaa jälleen buuauksin.

”Älkää viitsikö, lämpenette sille jo. Antakaa sille aikaa, kamut. Kyllä te vielä tajuatte”, Hetfield veistelee ja heittää lopuksi vielä: ”Okei, vielä kahdeksan biisiä lisää St. Angerilta, oletteko valmiit?”

Lisää luettavaa