1990-luvun rockia kuunnellessa huomaa, että tuolloin hiottiin huippuunsa eräs oleellinen tyylikeino

Sami Nissinen kääntää Tractatus Musica -palstallaan katseensa kohti ihanaa, kamalaa ysäriä.

Musiikissa dynamiikalla tarkoitetaan äänenvoimakkuutta ja erityisesti sen eri vaihtelua. Nuottikirjoituksessa käytetään merkintöjä, kuten p (piano, hiljaa), f (forte, voimakkaasti) ja niiden yhdistelmiä, kuten ppp (piano pianissimo, äärimmäisen hiljaa). Lisäksi on olemassa merkkejä, jotka ilmoittavat voimakkuuden tasaista nousua tai laskua. Yleisimmät sellaiset ovat crescendo ja decrescendo eli diminuendo. Crescendo tarkoittaa äänenvoimakkuuden tasaista nousua ja decrescendo äänenvoimakkuuden tasaista laskua.

Rockia soittaessa koko asiaa ei tule useinkaan ajatelleeksi. Soiton vaihteleva dynamiikka tulee monilla rumpaleilla ja kitaristeilla luonnostaan, kun kappaleiden osien taitekohdissa soiton volyymi nousee hetkellisesti tai soittaja soittaa fillin. Ajatus dynamiikasta on takaraivossa, esitietoisesti, aivan kuten puhuttaessa. Dynamiikan merkitystä voisi verrata juurikin siihen, puhutko normaalilla äänellä, kuiskaten vai huutamalla. Sävyero on olennainen.

Kielisoittajat käyttävät usein erityisiä kompressorilaitteita, joilla soiton äärimmäiset piikit ja hiljaiset äänet voidaan tasoittaa. Joissakin tilanteissa kompressorista ei ole kuin haittaa. Esimerkiksi blues-sooloissa dynaamiset ääripäät ovat yleensä tavoiteltuja.

Tällä hetkellä monet indierockbändit retroilevat 1990-luvun vaihtoehtorockin suuntaan. Itselleni grunge, shoegaze ja brittipop olivat teini-iän soundtrack, ja siksi suhde siihen on yhä – ja kai ikuisesti – läheinen. On kutkuttavaa ajatella, miltä ysäri tuntuu z-sukupolven edustajista. Epäilemättä ysäri herättää jonkinlaisia mielikuvia ”autenttisesta” rockista. Aivan kuten 1960-luvun rock herätti minun sukupolvelleni. Siinä on jotain, mitä nykyisestä valtakulttuurista tuntuu puuttuvan.

Grungelle ja ylipäätään 1990-luvun rockbändeille oli ominaista dynamiikka, jossa vuorottelevat äärimmäiset hiljaiset ja kovaääniset kohdat. Ajatuksessa ei sinänsä ollut mitään uutta, mutta 1990-luvulla tämä leikki vietiin äärimmäisyyksiin ja sovituskeinosta tuli tuotannollinen normi, ja lopulta klisee. Tämän estetiikan popularisoi kukas muukaan kuin Nirvana. Ajatellaanpa vaikka Smells Like Teen Spiritiä, jonka säkeistö himmailee lähinnä rumpujen ja basson varassa, kunnes kertosäkeessä kitarat vyöryvät päälle Kurt Cobainin huutolaulaessa. Mutta ei yhtye kaikesta itselleen kunniaa ottanut, vaan myönsi auliisti, että dynamiikka oli The Pixiesin vaikutusta.

Klassisen musiikin tutkimuksessa dynamiikan ääripäitä korostavaa tyyliä kutsutaan terassidynamiikaksi, mikä tarkoittaa yleensä forten ja pianon vuorottelua orkesterin ja solistiryhmän välillä. Menetelmä oli suuresti käytössä erityisesti barokin aikakauden soitinkonsertoissa. Terassidynamiikalla onnistuttiin lisäämään teosten dramatiikkaa ja ilmaisuvoimaa, sekä solisti saatiin paremmin esiin. Aivan samalla tavalla ysärirockissa pyrittiin terassidynamiikalla (melo)dramaattiseen vaikutelmaan, sillä olihan niin sanottu teiniangsti monien yhtyeiden polttoainetta. Suuri purkaus, kitaramyrsky ja huuto, joka odotti säkeistön jälkeen, sopi hyvin ilmaisemaan grungelle ominaista angstia ja tunnemyrskyä.

Terassidynamiikan voima korostuu erityisesti kappaleissa, joissa säkeistö ja kertosäe noudattavat samaa harmonista kulkua. Dynamiikan raju muutos on sanoituksen ohella ainoa selkeästi muuttuva tekijä kertosäkeeseen tultaessa. Pixiesin Where Is My Mind -kappale on oppikirjaesimerkki tilanteesta. Vastaavanlaisia muutaman soinnun kiertoon perustuvia hittikappaleita ovat muun muassa Radioheadin Creep, The Cranberriesin Zombie ja Skunk Anansien Weak. Esimerkkejä riittää.

Ylipäätään 1990-luvun rock kuulostaa nykyperspektiivistä varsin yksinkertaisesti ja pelkistetysti tuotetulta. Kappaleisiin jätettiin usein paljon ”ilmaa”, kaikkia mahdollisia raitoja ei käytetty tai miksattu kovalle, jotta terassidynaaminen efekti olisi mahdollisimman suuri.

Teksti: Sami Nissinen
Artikkeli on julkaistu Soundissa 8/22.