Nirvanan musiikkimaailmaa mullistanut menestyslevy Nevermind näki päivänvalon 24. syyskuuta 1991 eli sen julkaisusta on tullut täyteen pyöreät 30 vuotta.
Albumin arvo ja kulttuurihistoriallinen vaikutus tiedetään näin vuosien jälkeen jo hyvin, mutta millaisen vastaanoton levy sai tuoreeltaan täällä Pohjolan perukoilla? Kaivoimme arkistojen kätköistä Soundin numerossa 1/1992 julkaistun levyarvostelun, jonka on kirjoittanut Vesa Honkanen. Ja hyvin näytti levy uppoavan kriitikkoon jo tuolloin.
”Mitä muuta olisimmekaan ansainneet kuin Nirvanan! Musiikilliselle sielunvaellukselle lähtö ei ole ehkä ollenkaan paha ajatus, jos saa reppuunsa Nevermindin ja mukavaa matkaseuraa.
Hüsker Dün jälkeen ei näin makeata, sokeripalan tavoin sulavaa punkahtavaa pop-räimettä ole sitten kuultukaan. Kaivattu on kyllä.
”Trio tietää miten tuli pannaan perseen alle niin, että maukkaimmat palat elämän tuskallisista nautinnoista saadaan hikoamaan irvistyksenä otsalle.”
Nirvana onpi kotoisin Seattlestä: Kurt Cobain (kitara ja laulu), David Grohl (rummut ja laulu), Chris Novoselic (basso ja laulu). Trio tietää miten tuli pannaan perseen alle niin, että maukkaimmat palat elämän tuskallisista nautinnoista saadaan hikoamaan irvistyksenä otsalle.
Bleachistä (eka levy 1989, Sub-Pop) jäi joteskin raaka maku suuhun (siis tietenkin hyvässä mielessä). Nevermindilla anarkia on saanut kaverikseen pehmeää avaruutta ja melodisuutta, mikä tekeekin tästä paketista harvinaisella tavalla petollisen ja vastustamattoman.
Hämmästyksellä ei ole rajoja, kun katsotaan peiliin ja huomataan, että Nevermind on kohonnut jenkkilistoilla parhaimmillaan jo neljänneksi asti. Ja vuosihan on 1991; melkomoisena ihmeenä tätä on pidettävä.
Juonien parantuessa on pieni ja tyylilleen uskollinen levymerkki, Sub-Pop, tyrkätty sivuun ja kustantajaksi on istahtanut vauras Geffen, joka on haalinut viime vuosina talliinsa paljonkin ajankohtaisia pikkusuuruuksia, mm. Sonic Youthin. Asetelmat maailman valloitukseen ovat siis mmm… mahtavan hyvät.
Kysymys: Miten korkealle punk voi sokerikuorrutettuna parhaimmillaan oikein ponnahtaakaan? Oletus: Taivaaseen asti. Havainto: Listaykköseksi Guns N’ Rosesin edelle.
”Mietipä Nirvanaa kuunnellessasi, mikä muu levy on jäänyt soimaan yhtä ärsyttävän pitkäksi aikaa päähäsi?”
Mietipä Nirvanaa kuunnellessasi, mikä muu levy on jäänyt soimaan yhtä ärsyttävän pitkäksi aikaa päähäsi? Nevermindin sisuksista pulppuaa sellaisia makeuttaan yksinkertaisesti toistavia riffejä, että ne tunkeutuvat väkisinkin tajuntaan. Smells Like Teen Spirit, Stay Away ja On A Plain ovat ehkä kaikkein herkimmin valloittavia kappaleita, mutta hengähdystaukoja tusinan piisin väliin ei kyllä muutenkaan mahdu.
Nevermind on mainio levy aina lopun hempeilevän Something In The Way lopputahdeille asti.
Melkomoinen piru tuo Cobain, kun on saanut meidät tinkimättömän räimeen ystävät näin halvalla tavalla koukkuun. Kannessa uiskentelee viaton poikalapsi, jolta viedään dollaria nenän edestä.
Elämä ei ole enää turvallista. Kaupallisuuden lumoa ei voi välttää.”
Vesa Honkasen Nevermind-arvio julkaistiin Soundissa 1/1992. (klikkaa kuva isommaksi)
Näin siis sanaili Vesa Honkanen. Laitetaan lopuksi vielä levy soimaan ja toivotetaan Nevermindille oikein hyvää 30-vuotispäivää!